Siirry sisältöön
Haku

Vaikuttamisseminaari: pystytään mihin vaan!

Vaikuttamistyössä tärkeää on oikea-aikaisuus, selkeys ja yhteistyö. Kun pakettiin lisätään rakentava ja myönteinen asenne ja aktiivisuus, alkavat onnistuneen vaikuttamistyön elementit olla kasassa. Toukokuussa järjestetyssä Vaikuttamisseminaarissa pohdittiin, miten vaikutamme toisiimme, keneen voin vaikuttaa, ja miten tehdään pitkäjänteistä ja vahvaa vaikuttamistyötä? Seminaarin järjestivät Varsinais-Suomen liiton kulttuuritoimikunta ja maakunnan yhteistyöryhmän järjestöjaosto yhteistyössä Varsinaista kulttuuria -hankkeen kanssa. Tilaisuus kokosi teeman äärelle satakunta varsinaissuomalaista kulttuuri- ja järjestösektorin asiantuntijaa.

Onnistuneen vaikuttamisen vaiheet

Vaikuttamistyössä puhutaan usein lobbauksesta päättäjien suuntaan ja toisaalta vaikuttamiseen tarvittavan tila saamisesta medioissa: kuinka näillä areenoilla kuuluu toimia? Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö KULTA ry:n pääsihteeri Rosa Meriläinen ja toimittaja, Turun yliopiston humanistisen tiedekunnan työelämäprofessori Riitta Monto tarjoilivat seminaarin osallistujille rautaisen annoksen vaikuttamistyön elementtejä ja ohjeita.

Vaikuta siihen, mitä on meneillään

Vaikuttamisen ajankohta pitää valita tarkasti. Vaikuttajan on tärkeää ymmärtää, milloin vaikkapa päätöksentekoon voi vaikuttaa: jos prosessi on jo edennyt, ei päättäjä voi kovin helposti palata siinä taakse päin. Ole siis hereillä ja ota asioista selvää! Mieti ajoitusta myös medioiden houkuttelevuuden näkökulmasta: juhannuksena varmemmin läpi menevät juhannukseen jollain lailla liittyvät uutiset – toki isot uutiset aina ajankohdasta huolimatta.

Muodosta selkeä tavoite

Vaikuttajan täytyy osata kertoa asiansa nopeasti ja vakuuttavasti. Muotoile tavoitteesi yhdeksi lauseeksi, joka on niin helppo, että muistat sen ulkoa. Hanketoimijoiden on hyvä muistaa, että vaikka hankesanasto on heille tuttua, ei se välttämättä avaudu kaikille lukijoille tai kuulijoille. Erityisesti mediatiedotteissa otsikkoon kannattaa panostaa: otsikon on hyvä olla 3–4 sanan mittainen, ei pidempi. Muista myös aloittaa tiedotteesi tärkeimmällä asialla. Selkeyttä tukee tiiviys, sillä kuten asiantuntijamme itseironisesti vitsailivat: ”poliitikko tai median edustaja osaa lukea, mutta ei kääntää sivua”.

Tee muiden kanssa

Kun valmistelet vaikuttamisen askeliasi, kokoa ympärillesi joukko ihmisiä tai toimijoita, joilla on kanssasi samanlainen tavoite. Viestit kannattaa kertoa mahdollisimman monen toimijan näkökulmasta, jolloin tarvekin näkyy vahvempana. Mediaan on hyvä pitää yhteyttä omien (sosiaalisen median) kanavien kautta, mutta toimittajia kannattaa myös tavata kasvokkain ja kertoa mielen päällä olevista vaikuttamisen aiheista.

Riitta Monto kannusti osallistujia olemaan ylipäätään vaikuttamistyössään rohkeita, sitkeitä ja aktiivisia. ”Pystytään mihin vain, kun oikein uskotaan siihen, mitä tehdään!”, hän totesi.

Vaikuttaminen on taitavaa vuorovaikutusta

Vaikuttamisseminaarissa kuultiin kaksi esimerkkitapausta, joissa toisessa pohdittiin sitä, miten vaikuttaminen vaikuttamisen kohteen näkökulmasta koettiin, ja toisessa sitä, miten koko ajan vaikutetaan ympärillä oleviin.

Turun kaupungin apulaispormestari Elina Rantanen kertoi kuulijoille Taiteen talon perustamisen vaiheista ja kaupungin roolista vaikuttamistyön kohteena. Rantanen kehui erityisesti taiteilijoiden ottamaa aktiivista, myönteistä ja vastuullista roolia projektin valmistelussa. Koska kaupunkikin oli asiasta samanaikaisesti kiinnostunut, syntyi pian yhteinen voimakas tahto viedä asia loppuun.

Wirmon Marttojen jäsenet Elina Ravantti ja Johanna Varjonen kertoivat Mynämäen Yhteisötila Tuukista ja marttojen toimintatavasta. Vaikuttamistyössä heille on ollut tärkeää ajattelutapa, että kaikki on mahdollista. Positiivinen asenne onkin vienyt yhdistysaktiivit monenlaiseen kansainväliseen yhteistyöhön ja esimerkiksi virkatut neliöt näytille Lontooseen saakka!

Vaikuttamisseminaarin esiintyjiä lavalla pitämässä esitystään.
Kuvassa vasemmalla apulaispormestari Elina Rantanen kertoo Taiteen talo -projektista. Oikealla Wirmon Marttojen jäsenet Elina Ravantti ja Johanna Varjonen kertovat yhdistyksen monipuolisesta toiminnasta.

Tilaisuuden päättävässä paneelikeskustelussa pohdittiin vaikuttamisen rooleja. Miten eri rooleissa olevat ihmiset kokevat heihin kohdistuvat vaikuttamisyritykset, mitä he toivovat ja odottavat vaikuttajilta, miten he itse vaikuttavat ja mitä ovat oppineet, ja miten yhteistyö toimisi paremmin? Keskustelemassa olivat Varsinais-Suomen maakuntahallituksen varapuheenjohtaja Pekka Kuusisto, Ruskon kunnan hyvinvointijohtaja Mikko Hulkkonen, Folkhälsans Förbund Turunmaan toiminnanjohtaja Regina Strandberg, kulttuurituottaja-yrittäjä Tuomas Sara ja Rosa Meriläinen. Keskustelua johdatteli Riitta Monto.

Panelistit alleviivasivat vaikuttamisyritysten oikeaa ajankohtaa ja sitä, miten toisiamme lähestymme. Ensin ei voi haukkua pataluhaksi ja sen jälkeen odottaa, että tehdään yhteistyötä. Asioiden vastustaminen on helppoa, mutta enemmän saat aikaan, kun keskityt tarjoamaan ratkaisuja – miten mielestäsi olisi hyvä mennä eteenpäin. Ylipäätään panelistit korostivat huumoria ja myönteisyyttä, virheistä ja kommelluksistakin oppimista. Tärkeää on, että vaikuttamistyössä ja kaikessa yhteistyössä keskitytään kannustamaan omia, ei mollaamaan muita. Parhaassa tapauksessa alkuperäinen vaikuttamisen kohteesi haluaakin pian tehdä itse vaikuttamistyötä ja levittää tietoa projektistasi tai toimenpiteistäsi.

Paneelikuvassa yllä vasemmalta oikealle: työelämäprofessori, toimittaja Riitta Monto; varapuheenjohtaja Pekka Kuusisto; pääsihteeri Rosa Meriläinen; hyvinvointijohtaja Mikko Hulkkonen; toiminnanjohtaja Regina Strandberg; kulttuurituottaja-yrittäjä Tuomas Sara.

Kansalaisyhteiskunta vaikuttajana ja muutosvoimana

Vaikuttamisseminaarin tavoite oli lisätä ymmärrystä vaikuttamistyöstä, antaa näkökulmia ja työkaluja vaikuttavaan työskentelyyn sekä inspiroida ja kannustaa erityisesti kulttuuri- ja järjestökentän toimijoita aktiiviseen vaikuttamistyöhön. Nämä toimijat ovatkin usein tärkeässä roolissa siinä kun haemme muutosta yhteiskunnassamme, eikä pienten toimijoiden kannata väheksyä voimaansa. ”Kun henki on vahva, niin vähäkin riittää maailman luomiseen!”, kannusti Mikko Hulkkonen kuulijoita paneelikeskustelun aikana.

Seminaarin jälkeen lähetetyn palautekyselyn perusteella osallistujat olivat erittäin tyytyväisiä seminaarin antiin (noin 40 vastaajaa). Puhujia kehuttiin mielenkiintoisiksi, vakuuttaviksi ja innostaviksi. Lämmin kiitos kaikille osallistujille palautteesta ja kehittämisehdotuksistanne – toivottavasti tavataan pian taas tulevissa järjestö- ja kulttuurifoorumeissa!

Kostean lämmin tunne salissa, lempeä sateinen Turku.
Hiljaisena roikkuvat pilvet, mieleen nousee noutoruoka, korispeli, sauna, muskariesitys ja pyykkivuoro.

Tietoisesti olen avoin, näytän omalla esimerkilläni, omalla inhimillisyydelläni ja luomalla sääntöjä, ainakin yritän.

Vaikutan muihin
katsomalla silmiin, kantamalla vastuun
tekemällä hyvää, joskus tosin huonojakin hetkiä on.

Olen vaikuttunut tilasta, tarinoista, vahvoista naisista, kissan kärsivällisyydestä mustarastaan hyppimisen edessä, osallistujamäärästä, puiden vehreydestä, hölynpölyn uskomisesta somessa, ihmisten raadollisuudesta, Käärijän energiasta. Sanoja ei tarvita vaikuttumiseen.

Tarvitsemme keveyttä mieleen, yhdessäoloa, koska yhden ääni kuuluu harvoin kauas. Tarvitaan ravistelua.
Hyvä kahvi ei olisi pahitteeksi. Kirjoittaisin annetussa ajassa melkein romaanin, hyvä että loppuu tämä nyt.

Lisätietoja:

Salla-Maria Lauttamäki

kehittämispäällikkö

+358 40 520 0761