Siirry sisältöön
Haku

Varsinais-Suomen järjestöfoorumi 2024

Hyväntuulisia ihmisiä kokoontuneena pihakeinun kyytiin ja ympärille.

Tervetuloa Varsinais-Suomen järjestöfoorumiin tiistaina 19.11.2024! Järjestöfoorumi on varsinaissuomalaisten järjestöjen yhteinen vuosittainen tapahtuma, joka on tarkoitettu kaikille varsinaissuomalaisille, joita kiinnostaa järjestötoiminta ja sen kehittäminen. Tervetulleita mukaan ovat myös kuntien ja yritysten päättäjät. Tilaisuus on avoin ja maksuton, mutta edellyttää ennakkoilmoittautumista.

Ratkaisevatko mielikuvat?

Tänä vuonna järjestöfoorumissa keskitytään järjestöjen ja yhdistysten näkyvyyteen, viestintäosaamiseen, markkinointiin ja työn vaikuttavuuden vahvistamiseen imagorakentamisen keinoin.

Järjestö- ja yhdistystoiminnan sekä kansalaisyhteiskunnan merkityksestä alustaa yliopistotutkija, kaupunkisosiologian dosentti Pasi Mäenpää Helsingin yliopistosta ja ”Kansa osaa, sopeutuu ja muuntaa!” -hankkeesta. Näkökulmia näkyvyyteen tarjoilee Ylen kanavilta tuttu toimittaja Lassi Lähteenmäki. Taiteen talon toimitusjohtaja Jere Pensikkala kertoo meille, miten Taiteen talon brändityötä on tehty. Wirmon Martat ry:n hallituksen jäsen Johanna Varjonen puolestaan kertoo, miten laajalti tunnetun yhdistyksen brändiä voidaan uudistaa. Alustuksia kommentoivat Varsinais-Suomen maakunnan yhteistyöryhmän järjestöjaoston jäsenet Tove Salovaara (Åbolands Undomsförbund r.f.) ja Ainokaisa Saarinen (VOTTY ry). Tilaisuuden avauksessa järjestöjaoston puheenjohtaja Tauno Linkoranta (Varsinais-Suomen Kylät ry) kertoo, miksi teema on järjestöjaoston arvion mukaan juuri nyt tärkeä ja mitä muuta jaosto on tehnyt tukeakseen järjestöjä ja yhdistyksiä näkyvyyden vahvistamisessa.

Asiantuntija-alustusten jälkeen jatkamme vertaiskeskustelua pienryhmissä. Näissä keskusteluissa pohdimme aihetta kunkin oman järjestön tai yhdistyksen näkökulmasta ja annamme toisillemme palautetta ja ideoita jatkoa ajatellen. Voit oman kiinnostuksesi mukaan keskittyä aiheeseen muiden kanssa esimerkiksi kuntayhteistyön, verkkoviestinnän, laadun tai kestävyyden näkökulmista.

Kahvitarjoilu klo 15:00 alkaen. Ohjelma alkaa klo 15:30 ja tilaisuus päättyy klo 18:00.

Ilmoittaudu viimeistään perjantaina 15.11.2024 (linkki aukeaa Zef-lomakkeeseen)!

Lämpimästi tervetuloa tilaisuuteen!

Tilaisuuden järjestää Varsinais-Suomen maakunnan yhteistyöryhmän järjestöjaosto, ja se on osa kumppanuuden juhlavuotta. Lisätietoja antavat: