Siirry sisältöön
Haku

Varsinais-Suomeen ennätyksellisen paljon EU-rahoitusta vuonna 2023

Varsinaissuomalaiset toimijat saivat lähes 73 miljoonaa euroa vuonna 2023 alkaneisiin EU-hankkeisiin. Summa lähes kaksinkertaistui edellisvuoteen verrattuna. Yhteensä 398 hankkeeseen osallistui kaikkiaan 241 eri toimijaa Varsinais-Suomesta. Suurimpia yksittäisiä tuensaajia olivat alueen korkeakoulut ja erityisesti Turun yliopisto, jonka osuus koko Varsinais-Suomen EU-rahoituksesta oli lähes 35 %. Nousu johtuu erityisesti EU:n kilpailluista erillisohjelmista saadun rahoituksen kasvusta.

Varsinais-Suomen EU-rahoitusselvityksiä on laadittu vuodesta 2016 alkaen ensin Varsinais-Suomen liiton ja vuodesta 2019 alkaen Turun ja Varsinais-Suomen Eurooppa-toimiston toimesta. Nyt tehty selvitys on siis vuorossaan jo kahdeksas maakunnan vuosittaista EU-rahoitusta kartoittava selvitys.

Lisätietoja:

Saara Nuotio-Coulon

Toimiston päällikkö, Eurooppa-toimisto

+32 498 10 32 71