Taiteen ääreltä keskittymiskykyä ja rohkeutta

Seututaiteilijapestini alkaessa odotin työskentelyjakson tuovan eteeni lukuisia kohtaamisia saariston asukkaiden kanssa. Uskoin, että tulisimme kokemaan yhdessä oivalluksia ja innostusta kuvataiteen parissa.

Näin kävikin! Seututaiteilijana minulla oli kolme kuukautta aikaa ja nopeasti laskettuna tuona aikana kertyi parisen sataa kohtaamista eri ihmisten kanssa erilaisten maalaustuokioiden äärellä. Osallistujista nuorin oli kolmevuotias ja vanhin hiukan yli satavuotias. Kaikkia tapaamiani ihmisiä yhdisti koti saaristossa. Seututaiteilijan työ vei minua Paraisten ja Kemiönsaaren aluetta päästä päähän. Kauniit lehto- ja peltomaisemat sekä lauttajonot tulivat kevään aikana tutuiksi.

Kohtaamisistamme eri saarilla minulle ovat painuneet mieleen erityisesti ne hetket, jolloin ryhmä hiljentyi työskentelemään. Hiljaisuus oli käsin kosketeltavaa; puheensorina hiipui ja kaikki osallistujat keskittyivät omaan tekemiseensä. Minun roolini muuttui ohjaajasta sivustaseuraajaksi. Tuntui, kuin olisin kuulut jokaisen pensselin vedon. Osallistujat tuskin olisivat edes reagoineet, jos heille olisi puhunut, niin syventyneitä he olivat maalaukseensa.

Tällaiset hetket ovat arvokkaita. Kaikkien olisi hyvä tehdä välillä jotakin minkä ansiosta muu maailma häviää hetkeksi ympäriltä eikä huomaa muiden läsnäoloa, ei ajankulua.

Aina ei ole tärkeää minkälainen työn lopputulos on vaan se, että voi unohtaa mahdollisen epävarmuuden ja itsekritiikin ja antaa vain pensselin liikkua paperilla. Uuden ja erilaisen kokeileminen vaatii rohkeutta – tämä rohkeus voi seurata mukana myös maalaustuokion ulkopuolelle.