Siirry sisältöön
Haku

Puoliväliriihessä linjattava kasvua välillisesti vauhdittavista toimista

Varsinais-Suomi odottaa hallituksen puoliväliriihestä eli niin sanotusta kasvuriihestä kasvua välillisesti vauhdittavia päätöksiä. Varsinais-Suomi ehdottaa muun muassa Suomen kasvukolmion kytkemistä osaksi Tukholman talousaluetta selvittämällä kiinteätä Helsinki-Turku-Tukholma-yhteyttä. Kiinteä yhteys yhdistää Pohjois-Euroopan kolme pääkaupunkia Helsingistä Tukholman kautta Kööpenhaminaan. EU:n liikenne- ja kilpailukykypolitiikan painopisteen siirtyessä yhä vahvemmin kasvua tukeviin maiden välisiin yhteyksiin ja läntisten yhteyksien vahvistamiseen, ovat rajat ylittävät hankkeet tärkeä osa Suomen strategista liikennepolitiikkaa.  

Hallituksen puoliväliriihen yhteydessä odotetaan linjauksia myös henkilöjunaliikenteen ostoliikennekehyksestä. Hallitusohjelman kirjaukset henkilöjunaliikenteen kilpailun lisäämisestä edellyttävät valtion ostoliikenteen uudistamista. Nykyisen liikenne- ja viestintäministeriön ja VR:n välisen ostoliikennesopimuksen päättyminen ja uusien sopimusten kilpailuttaminen mahdollistaa ostoliikenteen laajennuksen. Varsinais-Suomi on tällä hetkellä ainoa Etelä-Suomen maakunta, joka ei kuulu Etelä-Suomen ostoliikenteen piiriin. Alueellista junaliikennettä tuetaan Helsingin, Tampereen, Lahden, Kouvolan ja Kotkan muodostamalta alueella. Liikenteen laajentaminen edellyttää ostoliikennekehyksen kasvattamista nykyisestä vuotuisesta 35 miljoonasta. 

Saaristomeren tilan parantamiseksi ja ravinteiden kierron vauhdittamiseksi ehdotetaan teknologianeutraalin ravinnekiertotuen käyttöönottoa. Jatkotoimena kierrätyslannoitemarkkinoiden kehittymiselle on tarpeellista selvittää myös muita ohjauskeinoja, kuten lannan kuljetustukea. Nykyistä laajempi ravinteiden kierto palvelee vesistöjen lisäksi maatalouden satovarmuutta ja lannoitteiden omavaraisuutta.  

Valtiovarainministeriö julkaisi esityksen valtion talouden kehykseksi 13.3. Hallitus neuvottelee julkisen talouden suunnitelmasta puoliväliriihessä 22.–23.4. 

Lisätiedot:

Malla Rannikko-Laine

Malla Rannikko-Laine

edunvalvontajohtaja

+ 358 40 721 3429