Siirry sisältöön
Haku

MAL-kokonaisuus on valmis: E18 kehätie ja Kurkela-Kuusisto mittava piristys elinkeinoelämälle

Yleisnäkymä autoja kesäisellä moottoritiellä

Varsinais-Suomi iloitsee talouspoliittisen ministerivaliokunnan päätöksestä hyväksyä Turun seudun MAL-sopimus. Sopimuksessa ovat mukana E18 Turun kehätie Raisiossa ja Kaarinassa sijaitseva mt 180 Kurkela-Kuusisto.

– Kiitän kaikkia asian edistämiseen osallistuneita. Yhteistyössä on voimaa. E18 Kehätie edistää koko seudun elinvoimaa ja on iso kasvupanos Turun seudulle, kiittelee maakuntahallituksen puheenjohtaja, kansanedustaja Ville Valkonen.

Hankkeiden käynnistämispäätöstä odotettiin jo syyskuun alun budjettiriihestä, mutta kokonaisrahoitus on edellyttänyt Turun seudun MAL-sopimuksen valmistumista. Noin 350 miljoonan euron rahoituksesta osa tarvitaan valtion liikenteen kehittämisrahoituksena ja osa MAL-rahoituksena.

– Aktiivinen edunvalvonta kantaa hedelmää. Rahoituksen saaminen sekä E18 Turun kehätielle, että Kurkela-Kuusisto osuudelle on todellista sadonkorjuuta alueellemme. Saamme olla tyytyväisiä MAL-kokonaisuuteen, sanoo kansanedustaja Vilhelm Junnila.

MAL-sopimuksessa on mukana myös mm. satamaraide ja Kupittaan joukkoliikennekansi.

-Varsinais-Suomeen tehtävät panostukset kantavat hyvää koko Suomelle. Turkuun tehtävät joukkoliikennepanostukset mahdollistavat kunnianhimoisten päästötavoitteiden toteutumisen, lisää maakuntahallituksen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta.