Maakuntajohtaja Kari Häkämiehen itsenäisyyspäiväpuhe Raisiossa
Maakuntajohtaja Kari Häkämies, Itsenäisyyspäiväpuhe Raision kaupungin itsenäisyyspäivän juhlassa 6.12.2022
Arvoisat kuulijat!
Kiitos kutsusta puhua. Itsenäisyyspäivä on vuoden tärkein päivä. Siksi myös puhe on vuoden tärkein puhe. Se on sitä aina, mutta aivan erityisesti juuri tänään. Maailma ympärillä myllertää ja herättää kysymyksiä, jopa pelkoa.
Sanon kuitenkin heti, että monista käytännön elämään liittyvistä haasteita huolimatta, me vietämme juhlaa rauhan olosuhteissa ja hieman puuta koputtaen voimme sanoa, että meitä ei myöskään uhkaa mikään. Samalla meidän kuitenkin on syytä muistaa, että onnellinen tilanne ei ole sattumaa. Se on johdonmukaisen ja kansallista itsekkyyttä sopivalla tavalla korostavan päätöksenteon ja lukuisien toimien yhteistulos. Eikä hyvän asiantilan saavuttaminen olisi ollut mahdollista, ellei työ olisi perustunut poliittisten päättäjien ja kansalaisten pitkälle menevään yhteisymmärrykseen. Suomi on maa, joka nojaa myös tänään itsenäisyyspäivänä kansanvaltaan ja siitä on syytä olla ylpeä.
Minun piti puhua tässä salissa jo vuosi sitten, mutta korona perui juhlamme. Aiheeksi oli jo tuolloin valittu Euroopan muutos. Otsikkoa ei ole ollut tarve muuttaa. Aihepiiri on ajankohtaisempi kuin koskaan. Jos meiltä itse kultakin kysytään, mikä asia juuri tällä hetkellä eniten mietityttää, niin uskon, että lähes jokainen vastaa, että ajatukset ovat Venäjän törkeässä hyökkäyksessä Ukrainaan. Saattaa olla, että suomalaisten myötätunto ukrainalaisia kohtaan on jopa muita kansakuntia suurempi, koska olemme kokeneet saman.
Muutama vuosikymmen sitten Neuvostoliitto pyrki valloittamaan Suomen ja julisti sodan täysin valheellisin perustein. Ja valitettavasti suuren naapurin toimet ovat vuosikymmenten kuluessa käyneet yhä kauheimmiksi. Ukrainassa ei ole kyse tavallisesta sodankäynnistä, vaan alakynteen joutunut Venäjä pommittaa siviilikohteita, raiskaa naisia ja tappaa lapsia.
Kun Venäjä aloitti hyökkäyksen jopa monet asiantuntijat puhuivat muutaman päivän sodasta. Laajalti ajateltiin, että Ukrainalle jäisi vain yksi mahdollisuus, nopea antautuminen. Toisin on käynyt. Ukrainan kansa on osoittanut urhoollisuutensa ja lyönyt ällikällä törkeän tunkeutujan
Kun talvisota alkoi, maahamme saapui satamäärin lehtimiehiä ympäri maailman. Yleinen ennustus oli, että Suomi kestäisi korkeintaan muutaman viikon ylivoimaista vihollista vastaan. Mutta arvuuttelijat olivat täysin väärässä. Sotatoimista syntyi monia legendoja, joista kuuluisin lienee Raatteen tien taistelu. Puna-armeija oli varustautunut Oulussa pidettävään voitonjuhlaansa soittopelein ja banderollein. Paraati jäi järjestämättä, musikanttien instrumentit jäätyivät muun kaluston mukana kainuulaiselle tienpätkälle. Voi sanoa, että eräällä tavalla myös ukrainalasilla on ollut oma Raatteen tiensä ja varmaan juuri siksi meidän myötätuntomme heitä kohtaan on niin korkealla.
Itsekkyyttä ei kovin usein pidetä hienona luonteen piirteenä. Mutta kansakunta ei koskaan saa unohtaa, että sen on pidettävä omista eduistaan huolta. Sitä ei nimittäin tee kukaan muu. Myös Euroopan muutosta on hyvä tarkastella Suomen omasta näkökulmasta.
Ainakaan minulla ei ole tapana siteerata V.I. Leniniä kovin usein, mutta yksi hänen kansainvälistä politiikkaa koskeva lausahduksensa on muistamisen arvoinen ja koskee myös Suomea. ”Joskus kuluu vuosikymmeniä. ja mitään ei tapahdu. Sitten tapahtuu vuosikymmeniä viikossa.” Niin on mennyt myös Suomen tie muuttuvassa Euroopassa.
Sotien jälkeen Suomen ulkopolitiikka nojasi vahvasti Neuvostoliittoon ja YYA-sopimukseen. Ulkokultaisessa käytöksessä mentiin äärimmäisyyksiin ja syyllistyttiin tekemisiin, jotka herättävät jälkikäteen lähinnä myötähäpeää. Monet merkittävät, myöhemmin jopa Euroopan integraation auguureina esiintyneet poliitikot, allekirjoittivat ns. rauhanlakialoitteen, joka olisi käytännössä kieltänyt Neuvostoliiton arvostelun Suomessa.
Mutta, kuten tohtori Risto E.J. Penttilä jo 1980-luvulla julkaistussa väitöskirjassaan totesi, oli olemassa myös toisenlainen politiikka, toisenlainen Suomi. Siitä ei vain puhuttu ääneen. YYA-sopimus määritteli Saksan potentiaaliseksi viholliseksi, mutta tuskin Suomi ylläpiti yleistä asevelvollisuutta, alueellista puolustusta tai suurta reserviä saksalaisten hyökkäyksen varalle. Mahdollisena sodanjulistajana pidettiin todellisuudessa sittenkin sittenkin maata, joka oli niin tehnyt ennenkin, ja jonka kanssa meillä on yhteistä rajaa yli tuhat kilometriä.
Uusi vaihe Suomessa ja koko Euroopassa koettiin, kun Neuvostoliitto kaatui. Se oli onnen päivä Virolle ja muille Neuvostoliiton ikeen alla olleille maille. Ne itsenäistyivät uudelleen ja hakeutuivat myös Naton jäseneksi heti, kun se oli mahdollista vuonna 2004.
Uuden Venäjän syntyminen mahdollisti sen, että Suomi kumosi presidentti Mauno Koiviston johdolla YYA-sopimuksen velvoitteet. Tärkein ratkaisu oli hakeutuminen EY:n, nykyisen EU:n, jäseneksi. Mutta turvallisuuspolitiikassa edettiin maltillisesti. Jotkut sanovat, että se oli viisautta, toiset taas väittävät, että politiikka, jota yhden ajanjakson johti pasifistinen presidentti ja pasifistinen ulkoministeri, oli melkoinen riskinotto. Suomi jopa sanoutui irti EU:n turvatakuista.
Natoa Suomi karsasti. Realisteiksi kutsuttu poliitikkojoukko näki hakemuksen jättämisen riskinä. Venäjän mahdollinen reaktio mietitytti. Yhteiskunnallisten toimijoiden joukossa oli myös idealisteja, ennen kaikkea länsisuuntautunut presidentti Martti Ahtisaari, jonka oli vaikea nähdä Natoa minään mörkönä. Kansalaisten keskuudessa Nato ei kuitenkaan nauttinut suosiota. Suomalaisten selkeä enemmistö vastusti jäsenyyttä.
Maailma muuttuu niin nopeasti, että joskus aivan lähimenneisyydessä tapahtuneet asiat kuulostavat tällä hetkellä uskomattomilta. Niinkin lähellä kuin vuonna 2000 Venäjän uusi presidentti Vladimir Putin ilmoitti Naton pääsihteeri George Robertsonille Moskovassa, että suhteiden parantaminen kaikkiin läntisiin organisaatioihin oli yksi hänen tavoitteistaan. Putin menin niin pitkälle, että hän leikitteli ajatuksella Venäjän liittymisestä Natoon ja Euroopan unioniin. Mutta jo vuonna 2007 linja oli muuttunut. Hän piti Munchenissä puheen, jota monet mediat arvioivat sokiksi. Hän kertoi valtapoliittisista aikomuksistaan, jotka valitettavasti eivät jääneet puheiden tasolle. Erityisen jyrkkää kieltä Putin käytti Natosta ja syytti Natoa lupauksen pettämisestä. Putinin väitti, että Venäjälle oli luvattu, että Nato ei laajene itään.
Läntinen Eurooppa oli jälkikäteen arvioituna sinisilmäinen. Todellisuuteen ei kunnolla herätty Georgian sodan, eikä edes Venäjän valloitettua Krimin. Erityisesti Saksa uskoi itäpolitiikkaan, jonka johtava ajatus oli sitoa Venäjä energiakaupankäynnillä rauhanomaiseen rinnakkaiseloon Saksan ja muun Euroopan kanssa. Ajatus oli järkevän oloinen, mutta jälleen kerran Venäjä osoitti, että se toimii omalla logiikalla, jota länsi ei aina ymmärrä.
Radikaali muutos Suomen turvallisuuspolitiikassa tapahtui Ukrainan sodan myötä. Suomi toimi aloitteellisesti tasavallan presidentti Sauli Niinistön johdolla ja sai mukaan, ehkä aika monen yllätykseksi, myös Ruotsin. Täytyy muistaa, että läntinen naapurimme oli onnistunut pysyttelemään sotien ulkopuolella vaikka kuinka kauan ja julisti vielä jokin aika sitten pääministerinsä suulla, että Ruotsi ei tule liittymään Natoon.
Presidentti Niinistö kuvasi Venäjän hyökkäystä sanoilla ”Naamiot on riisuttu.” Moni kansalainen saattaa ajatella, että Venäjän toiminta ei ollut mikään yllätys. Joskus kansalaismielipide on tiedemiehiä ja poliitikkoja paremmin kärryillä siitä, kuinka ihmismieli käyttäytyy ja kuinka joku kansakunta toimii, erityisesti jos siitä on vuosikymmenten tai vuosisatojen varrella syntynyt ikäviä kokemuksia. Turvallisuuspolitikka taisi olla myös keskeisessä roolissa suomalaisten mielissä EY-kansanäänestyksessä, vaikka sitä ei virallisessa kampanjoinnissa sanottu ääneen.
Myös oma maakuntamme, Varsinais-Suomi, liittyy muutokseen. Selvää on, että Suomi varautuu uhkakuvaan idässä, mutta samanaikaisesti turvallisuuspoliittisesta tilanteesta johtuen suomalaisen yhteiskunnan painopiste siirtyy entistä enemmän länteen. Se tulee näkymään yritysten investoinneissa ja toivottavasti myös liikennepolitiikassa. Turun tunnin juna on oikeansuuntaista lännettymistä. Maan tuleva hallitus päättää ohjelmastaan tulevan vuoden huhtikuussa. Uskon vahvasti siihen, että Turun tunnin juna on mukana niissä päätöksissä. Se olisi yksi selkeä kulmakivi Suomen uudessa suuntautumisessa, ei vaan pelkästään Varsinais-Suomelle, vaan koko Suomelle. Kaikkinainen yhteys Ruotsiin ja Ruotsin suuntaan tulee samaan uudenlaista pontta Nato-jäsenyyden myötä. Siihen kannattaa kaksikielisessä Varsinais-Suomessa suhtautua vakavasti ja opiskella myös ruotsin kieltä nykyistä ahkerammin. Ruotsin osaamisella on tulevaisuudessa taatusti käyttöä.
Vietämme itsenäisyyspäivää olosuhteissa, jossa tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa. Ajatuksemme ovat epäilemättä Ukrainassa ja tietysti niissä ihmisissä, jotka muutama vuosikymmen sitten taistelivat Suomen rajoilla urhoollisesti ylivoimaa vastaan. Moni antoi henkensä sen puolesta, että me olemme tänään voineet kokoontua juhlistamaan vapaan maan itsenäisyyttä.
Toivotan kaikille hyvää Itsenäisyyspäivää!