Kumppanuusbarometri 2020: kumppanuusviestintää halutaan lisää
Vuonna 2020 seitsemännen kerran toteutettu kumppanuusbarometri antaa vahvan tuen maakunnan kehittämiselle kumppanuuden kautta. Lähes yhdeksän vastaajaa kymmenestä oli samaa mieltä maakuntastrategian yhteistyötä korostavan vision kanssa, ja tuki kumppanuusajattelulle on pysynyt vakaana. Myös kumppanuusfoorumia pidettiin toimivana tapana kehittää maakuntaa.
Kumppanuusvision takana yhdeksän vastaajaa kymmenestä
Varsinais-Suomen maakuntastrategian ytimenä toimiva kumppanuusajattelu saa laajan hyväksynnän maakunnan toimijoiden keskuudessa. Yhteensä 88 % kumppanuusbarometri-kyselyyn vastanneista oli samaa mieltä väittämän ”Varsinais-Suomen tulevaisuutta rakennetaan yhteistyöllä ja kumppanuudella” kanssa. Tuki kumppanuusajattelulle on pysynyt korkealla tasolla, sillä jo neljättä vuotta peräkkäin noin 90 % vastaajista oli sen takana.
Maakuntastrategia rakentuu neljästä kärkiteemasta: vastuullisuus, yhteistyötaidot, saavutettavuus ja resurssiviisaus, joiden kautta hahmottuvat maakunnan kehittämisen painopisteet. Kumppanuusbarometrissa jokaisen kärkiteeman kehitystä arvioidaan väittämien avulla, jotka kuvaavat maakunnan kehityksen tavoitetilaa kyseisen teeman osalta.
Vastaajat olivat keskimäärin eniten samaa mieltä vastuullisuus-teeman väittämien kanssa. Erityisesti tekeminen ja yrittäminen nähtiin maakunnassa tärkeinä toimintatapoina, ja maakunnan kehittämisen katsottiin perustuvan kokonaisvaltaiseen tilannearvioon. Lähes kaksi vastaajaa kolmesta oli samaa mieltä sen kanssa, että Varsinais-Suomi on kansainvälistynyt ja helposti lähestyttävä maakunta ja että maakunnassa vallitsee yhdessä tekemisen ilmapiiri.
Eniten kehittämisen varaa nähtiin saavutettavuuteen ja resurssiviisauteen liittyvissä väittämissä. Vain viidesosa vastaajista piti Pohjoista kasvuvyöhykettä kansainvälisiä toimijoita houkuttelevana älykkäänä ja vireänä vyöhykkeenä. Varsinais-Suomen yhdyskuntarakennetta ei myöskään pidetty vielä kestävänä, eikä maakuntaa toimintatavoiltaan kokonaisvaltaisesti resurssiviisaana ja hiilineutraalina.
Kumppanuusfoorumista kaivataan tietoa ja konkretiaa
Kumppanuusfoorumi on maakuntastrategian päätoimenpide, jonka pohjana on avoin tieto ja toimijoiden välinen kanssakäyminen. Kumppanuusfoorumin keskeisenä toimintamuotona ovat kumppanuustapaamiset, jotka tuovat yhteen eri alojen osaajia ja joiden tavoitteena on uusien ideoiden ja toimintamallien luominen Varsinais-Suomen kehittämiseksi.
Vastaajista suurin osa piti kumppanuusfoorumin ideaa oikeansuuntaisena, sillä yli kolme vastaajaa neljästä piti kumppanuusfoorumia toimivana tapana kehittää maakuntaa. Kumppanuusfoorumin kannatus on pysynyt vahvana, sillä jokaisena mittausvuotena selvä enemmistö vastaajista on pitänyt kumppanuusfoorumia hyvänä lähtökohtana Varsinais-Suomen kehittämiselle.
Reilu puolet vastaajista katsoi myös, että Varsinais-Suomessa on tarjolla runsaasti tietoa EU-hankerahoituksesta ja että kumppanuustapaamiset ovat synnyttäneet uusia yhteistyöverkostoja. Kumppanuustapaamisia hyödyllisinä pitävien määrä laski kuitenkin vuoden 2019 luvuista, mikä selittynee suurelta osin koronapandemian aiheuttamilla tilaisuuksien peruuntumisilla. Noin kolmasosa vastaajista näki, että Lounaistieto on vakiinnuttanut asemansa maakunnallisena tietopalveluna. Vaikka osuus on kaikista väittämistä alhaisin, on Lounaistiedon tunnettuus kuitenkin kasvanut selvästi viidessä vuodessa.
Vaikka kumppanuusfoorumin ajatusta pidettiin laajasti hyvänä, sitä pidettiin kyselyn avovastauksissa kuitenkin vielä varsin etäisenä ja osin jopa täysin vieraana. Vastauksissa kaivattiinkin aktiivisempaa viestintää ja enemmän konkreettisia toimia Kumppanuusfoorumin merkityksen kasvattamiseksi maakunnan toimijoiden keskuudessa.
- ”Kumppanuusfoorumi on mieletön mahdollisuus, mutta se ei ole jalkautunut toiminnan tasolle.”
- ”Kumppanuusfoorumi on minulle kovin etäinen omassa työssäni. Olen kuullut foorumista, mutta en ole saanut siitä tietoa – tulevaisuudessa voisi panostaa enemmän tiedottamiseen”
- ”Herää kysymys, onko kumppanuusfoorumi tavoittanut riittävästi siitä mahdollisesti hyötyviä tahoja. Miten erottautua osin päällekkäisten kehittämisalustojen viidakossa?”
- ”Aktiivisempi tiedottaminen ja ulostulo olisi tarpeen.”
Kyselyyn osallistui 151 asiantuntijaa
Kumppanuusbarometri on kerran vuodessa toteutettava verkkokysely, jonka avulla seurataan maakuntastrategian tavoitteiden toteutumista. Samalla kumppanuusbarometri antaa myös yleisen kuvan Varsinais-Suomen kehityksestä.
Kumppanuusbarometri toteutettiin seitsemättä kertaa loka–marraskuussa 2020. Kysely lähetettiin yhteensä lähes 900 varsinaissuomalaiselle toimijalle, jotka ovat jollain tavalla olleet mukana kumppanuusfoorumin toiminnassa. Kyselyyn vastasi 151 henkilöä, jolloin vastausaste oli 17 %. Useimmat kyselyyn vastanneet edustivat kuntasektoria, järjestöjä tai oppilaitoksia.
Barometriin vastasi pääasiassa maakunnan kehityksen hyvin tuntevia asiantuntijoita, mikä lisää vastausten luotettavuutta. Barometrikyselyn tuloksia tulkittaessa on kuitenkin huomioitava, että kyselyyn on voinut vastata eri henkilöt eri vuosina, minkä vuoksi vuoden 2020 tuloksia voi suoraan verrata edellisten vuosien tuloksiin.