Kuinka pelastamme Saaristomeren?
Saaristomeri on yksi Suomen ainutlaatuisimmista ja samalla herkimmistä merialueista. Saaristomeren valuma-alue on myös Suomen ainoa jäljellä oleva Itämeren hot spot -alue eli alue, jossa ravinnekuormitus aiheuttaa kestämätöntä meren rehevöitymistä. Saaristomeren tulevaisuus riippuu siitä, onnistummeko vähentämään ravinnekuormitusta ja edistämään ravinteiden kestävää kiertoa.
Saaristomeren kehitystä haastaa kuormitusta lisäävien runsassateisten talvien yleistyminen. Erityisesti rinnepelloilta huuhtoutuvat ravinteet lisäävät rehevöitymistä, ja tilannetta pahentaa merenpohjaan jo varastoituneen fosforin vapautuminen takaisin veteen. Fosforia vapautuu esimerkiksi hapenpuutteen, ruoppauksen ja laiva- ja veneliikenteen vaikutuksesta.
Hallitusohjelma linjaa Saaristomeri-ohjelmasta ja Saaristomeren valuma-alueen ravinnekierron pilottialueesta. Tavoitteena on poistaa valuma-alue Itämeren hot spot -listalta vuoteen 2027 mennessä. Hallitusohjelman tavoitteita toteutetaan alueellisella Saaristomeri-ohjelmalla, jonka työ painottuu mittakaavaltaan merkittäviin ravinnekierron parantamisen toimenpiteisiin, kuten maaperän pidätyskyvyn parantamiseen, eläinperäisen ravinteen kiertoon sekä ravinteiden poistoon vesistöistä. Ohjelman pilottialueiksi on valittu Aurajoen ja Paimionjoen valuma-alueet sekä Kemiönsaari ja sitä ympäröivät merialueet. Lisäksi John Nurmisen säätiö on käynnistänyt pilottialuetyötä vastaavan hankkeen Uskelanjoen valuma-alueella.Toimenpiteitä edistetään koko valuma-alueella, mutta niitä kohdennetaan erityisesti pilottialueille.
Saaristomeren pelastaminen on mahdollista, mutta se vaatii ennakkoluulotonta yhteistyötä ja sitoutumista, vaikuttavia poliittisia päätöksiä ja uusien innovaatioiden käyttöönottoa.
Maatalouden ravinnekuormituksen vähentäminen ja suljetun ravinnekierron edistäminen ovat keskeisiä toimia Saaristomeren pelastamiseksi. Lannan tehokkaampi prosessointi ja kierrätys vähentäisivät ympäristökuormitusta, mutta kannusteet kierrätyslannoitteiden laajamittaiselle käytölle vielä puuttuvat. Eläinperäisen lannan kierto on vesistöjen kannalta keskeinen ratkaisu ja edistäisi myös maatalouden omavaraisuutta lannoitteiden osalta. Tarvitaankin taloudellisia kannustimia, jotta ylijäämäravinteet voidaan siirtää kasvitilojen hyödynnettäväksi.
Suomalaisessa maataloudessa on tehty paljon mineraalifosforilannoituksen vähentämiseksi. Fosforilannoituksen määrä on EU-jäsenyyden aikana pienentynyt neljäsosaan ja samalla peltojen fosforipitoisuus on lähtenyt hiljalleen laskuun. Työtä on kuitenkin vielä paljon ja kuormituksen vähentymää on nopeutettava. Maataloustukipolitiikkaa on kehitettävä siten, että ravinteita kierrättävä ja hiiltä sitova maatalous on kannattavaa. Tämä on myös huoltovarmuuden kannalta merkittävä asia. Ravinnekierron ketterät pilotoinnit ja tukitoimet Saaristomeren valuma-alueella tulee mahdollistaa ja ottaa jatkossa osaksi maataloustukikokonaisuutta.
Varsinais-Suomen liitto on mukana EU:n yhteisen maatalouspolitiikan (CAP) aloitteessa, joka edistää kestävää maataloutta ja Saaristomeren suojelua. Aloitteen tavoitteena on ohjata maataloustukia vaikuttavampiin ympäristötoimiin, kuten ravinnekuorman vähentämiseen ja hiilensidontaan. Tavoitteena on myös luoda kestävän maatalouden toimintamalleja, jotka voivat toimia esimerkkinä muulle Euroopalle.
Saaristomeri ja sen valuma-alueen ravinnekierron kehittäminen on Suomen hallitusohjelman kärkiteemoja. Saaristomeren valuma-alueen kunnista viisi 27:stä on ottanut Saaristomeren suojelun strategiaansa kuluvalla valtuustokaudella: Turku, Naantali, Masku, Paimio ja Parainen. Lisäksi muutamat kunnat ovat varanneet Saaristomeri-työlle korvamerkittyä rahoitusta budjettiinsa, kuten Kaarina ja Naantali.
Hankerahoitus on yksi tärkeä resurssi Saaristomeren tilan parantamisessa ja kunnilla on erilaisia mahdollisuuksia osallistua hanketyöhön. Varsinais-Suomen kunnat ovatkin viime vuosina laajasti aktivoituneet Saaristomeri-toimiin haettujen ja käynnistyneiden hankkeiden myötä. Myös kuntien välinen, alueellinen yhteistyö tulee korostumaan Saaristomerityössä entisestään.
Kunnat voivat hakea hankerahoitusta valtiolta tai EU:lta, olla kumppanina alueen toimijoiden hankkeissa tai rahoittaa vesiensuojelutyötä tekevän yhdistyksen tai säätiön toimintaa. Kunnat osallistuvat hanketyöhön usein omarahoitusosuudella, jota valtio tukee avustuksella. Omistamillaan vuokrapelloilla kunnat voivat edellyttää maatalouden vesiensuojelutoimenpiteiden toteuttamista.
