Siirry sisältöön
Haku

Tämän sivun sisältö:

    Åboland på hösten

    Hakija: Paraisten kaupunki
    Myönnetty rahoitus: 21 812 €
    Kokonaiskustannusarvio: 31 160 €
    Toteutusaika: 1.5.2020 – 31.1.2021

    Hankkeen tavoitteena on edistää Turunmaan seudulla sijaitsevien matkailusektorin yritysten mahdollisuuksia toipua koronapandemiasta. Tavoitteena on hyödyntää lyhyeksi jäävä matkailusesonki panostamalla erityisesti syyskauden pidentämiseen ja uusien tuotteiden kehittämiseen. Yrityksille järjestetään tuotteistamistyöpajoja sekä tarjotaan sparrausta uusien matkailutuotteiden kehittämiseen. Syksyn matkailijavirtoja kasvatetaan syksyn ja talven olemassa olevia tapahtumia hyödyntäen. Yhteistyössä yhdistysten ja yritysten kanssa suunnitellen tapahtumiin nivotaan monipuolisesti erilaisia oheistuotteita ja palveluita, jotta saadaan houkuteltua tapahtumakävijöitä samalla tutustumaan muuhun seudun tarjontaan. Hankkeessa haetaan ja toteutetaan myös muita konkreettisia toimia syyssesongin pidentämiseksi. Tavoitteena on löytää keinoja, joilla matkailun syyssesonkia saadaan pidennettyä pysyvästi.

    ERIKORONA

    Hakija: Tanssiteatteri ERIn kannatusyhdistys ry
    Myönnetty rahoitus: 21 672 €
    Kokonaiskustannusarvio: 30 962 €
    Toteutusaika: 20.4. – 31.12.2020

    Hankkeessa käynnistetään Tanssiteatteri ERIn näkyminen sosiaalisessa mediassa sekä markkinointiviestinnän että saavutettavuuden sektoreilla pandemiassa ja siitä toipumisen aikana. Samalla tullaan korjaamaan muilla resursseilla teatteritila, jotta katsoja kokee esityksen olevan turvallisessa ympäristössä. Hankkeella vastataan uusiin epidemian aiheuttamiin muuttuneisiin toimintaolosuhteisiin ja pyritään varmistamaan tulevien tapahtumien, hankkeiden ja projektien toteutuminen.

    Kohtalo D – kohtaamisen taide loikkaa digitaaliseen maailmaan

    Hakija: Läntinen tanssin aluekeskus.
    Myönnetty rahoitus: 42 298 €
    Kokonaiskustannusarvio: 60 425 €
    Toteutusaika: 9.4.2020 – 30.4.2021

    Hankkeen tavoitteena on tukea vapaan kentän taitelijoiden työskentelyedellytykset poikkeusolosuhteissa digitalisoimalla taiteilijoiden luovaa työtä. Samalla selvitetään, tarkastellaan ja kartoitetaan, millä tavoin digitaaliset ja tekniset elementit voivat tukea ja tuoda lisäarvoa sekä uusi vivahteita taiteen tekemiseen ja kokemiseen Varsinais-Suomessa, kansallisesti ja kansainvälisesti. Tällöin syntyy konkreettisen hetkellisen esittävän taiteen lisäksi visuaalista liikkuvaa tai still kuvaa, videota ja uusia teknisiä ratkaisuja, joka taas tukee uuden aallon taiteen tekemisen mahdollisuuksia ja alueen tanssi- ja muun taiteen vapaa vapaan kentän kansainvälistymistä ja arvontuottoa. Hankkeessa luodaan konsepteja, joita jaetaan alueen taiteen vapaalle kentälle.

    Saaristosapuska ja Fine Dining – luodaan yhdessä uusi Ruokaisa Naantali

    Hakija: Naantalin kaupunki
    Myönnetty rahoitus: 13 650   €
    Kokonaiskustannusarvio: 19 500 €
    Toteutusaika: 1.5.2020 – 31.5.2021

    Hankkeen tarkoitus on rakentaa alueen vahvuuksiin nojaava Ruokaisa Naantali-konsepti. Tavoitteena on Naantalin nousu Suomen merkittävimmäksi Ruokamatkailukaupungiksi. Hankkeella vastataan Naantalin yrittäjien toiveeseen ja käynnistetään todellinen eri osapuolia (alkutuottajat, kahvilat, ravintolat, kaupat, paikallinen väestö) hyödyttävä yhteistyö ja voimien yhdistäminen.

    Koronaepidemian jälkeen jaetaan matkailun markkinat uudelleen, mikä voidaan nähdä myös uutena mahdollisuutena.  Nyt tartutaan aidosti toimeen yrittäjien tukemiseksi ja yhteisen tekemisen käynnistämiseksi; nykyisessä tilanteessa tarvitaan tiivistä yhteistä ja interaktiivista tekemistä, joka ruokkii luovaa, innovoivaa ja positiivista ajattelua ja uudelleen suuntautumista. Näin rakennetaan tulevaisuuden Naantalin matkailu- ja ruokapalveluja ja se on ainoa keino auttaa yrityksiä.

    Kolmannen sektorin verkkotuotanto-osaamisen vahvistaminen

    Hakija: Turun kaupunki
    Myönnetty rahoitus: 35 000 €
    Kokonaiskustannusarvio: 50 000 €
    Toteutusaika: 27.4. – 31.12.2020

    Hankkeen tavoitteena on vahvistaa kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoalojen järjestöjen, yhdistysten, seurojen sekä kulttuurin vapaan kentän toimijoiden (jatkossa kolmannen sektorin toimijat) osaamista uusien ja laadukkaiden verkkosisältöjen tuottamiseksi siten, että niistä tulee heille vahva ja pysyvä toimintatapa.

    Toimijoiden osaamisen vahvistamisen tavoitteena on varmistaa, että verkkopalvelut ovat saavutettavia monipuolisille, myös haastaville, kohderyhmille. Tuotanto-osaamisen lisäksi projekti mahdollistaa kolmannen sektorin toimijoiden ja toiminnan sisältöjen esittelyn.  Näin tuetaan toimijoiden elinvoimaisuutta, uusien yleisöjen ja harrastajien tavoittamista sekä toimijoiden työllistymistä.

    Etänä toteuttava digitaalinen tuki nuorille aikuisille ja yli 60v. maakunnan asukkaille, joilla haasteellinen tai vaikea elämäntilanne

    Hakija: Turun Kaupunkilähetys ry
    Myönnetty rahoitus: 16 000 €
    Kokonaiskustannusarvio: 23 000 €
    Toteutusaika: 1.5. – 31.10.2020

    Hankkeessa tavoitteena on uusien toimintojen eli maksuttomien etänä toteuttavien digitaalisten tukimuotojen käynnistämisen suunnittelu ja jatkokehittäminen, tiedottaminen ja markkinointi sekä koordinointi. Lisäksi kartoitetaan näiden uusien, asiakkaalle maksuttomien palvelujen juurruttamiseen tarvittavia rahoitusvaihtoehtoja sekä laaditaan rahoitushakemuksia, jotta kehitetyt palvelut ovat poikkeustilanteen jälkeenkin maksuttomasti saatavilla osana yhdistyksen toimintaa.

    Toiminnan tavoitteet nuorilla aikuisilla:

    1. Tarjota maksutonta ratkaisukeskeistä valmentavaa tukea nuorille, joiden opiskelut ovat vaarassa keskeytyä tai kohtuuttomasti viivästyä ja jotka ovat riskissä jäädä syrjään työelämästä ja yhteiskunnasta.

    Toiminnan tavoitteet senioreilla:

    1. Vahvistaa yli 60-vuotiaiden psyykkistä hyvinvointia vaikeaksi tai haasteelliseksi koetussa elämäntilanteessa sekä tarjota heille konkreettista tukea koronaviruksen aiheuttamaan poikkeustilanteeseen.
    2. Edistää yli 60-vuotiaiden elämän mielekkyyttä sekä heidän mahdollisuuksiaan hyödyntää digitaalisia palveluita ja yhteydenpitovälineitä.
    3. Vähentää yli 60-vuotiaiden sosiaalista yksinäisyyttä.
    4. Vahvistaa yli 60 -vuotiaiden arjessa pärjäämistä ja turvallisuuden tunnetta.

    Varsinais-Suomen matkailun digitaalisen ekosysteemin kehittäminen

    Hakija: Turku Science Park Oy
    Myönnetty rahoitus: 54 411 €
    Kokonaiskustannusarvio: 83 730 €
    Toteutusaika: 15.5. – 31.12.2020

    Hankkeen tavoitteena on

    1. luoda Varsinais-Suomen matkailutoimijoiden digitaalinen ekosysteemi
    2. koota ajantasainen matkailutieto yhteen paikkaan matkailutoimijoiden ja yritysten toiminnan tueksi sekä
    3. tehdä yrityksiä ketterästi osallistavia, nopeita kokeiluja yritysten liiketoiminnan elpymisen ja työllistämisen edistämiseksi.

    Hankkeessa tullaan tekemään nopeita kokeiluja, tuotekehitystä ja uusien palveluiden testauksia, jotta yritykset ovat valmiina COVID-19 aiheuttamien rajoitusten vähennyttyä elpyvään kysyntään.

    Matkailutoimijoiden digitaalinen ekosysteemi tarkoittaa hankkeessa käyttöön otettavaa lisensoitua teknistä alustaa, johon kaikilla yrityksillä ja matkailutoimijoilla on sisäänpääsy. Alustalle koottu ajantasainen matkailutieto ja -tutkimus pyritään muokkaamaan ja analysoimaan siten, että se on yrityksille helposti hyödynnettävissä liiketoiminnan kehittämisen tueksi.

    Yritysten talouden tervehdyttäminen saneerausmenettelyn avulla 2020

    Hakija: Yrityssalo Oy
    Myönnetty rahoitus: 36 652 €
    Kokonaiskustannusarvio: 52 360 €
    Toteutusaika: 1.5. – 31.12.2020

    Hankkeen lähtökohtana on tervehdyttää koronavirusepidemian seurauksena maksuvaikeuksiin joutuneita yrityksiä ja palauttaa ne toimintakuntoisiksi saneerausmenettelyn avulla, vaikka niiden taloustilanne vaikuttaisikin heikolta.

    Hankkeen tavoitteena on kehittää toimintamalli, jonka avulla elinkelpoisia yrityksiä ohjataan saneerausmenettelyyn. Toimintamallia noudattaen velallisen yrityksen on tarkoitus saada taloudellinen tilanteensa korjattua.

    Etäkuntouttavan työtoiminnan kehittämishanke

    Hakija: Raision kaupunki
    Myönnetty rahoitus: 35 000 €
    Kokonaiskustannusarvio: 50 000 €
    Toteutusaika: 20.4. – 31.12.2020

    Raision kaupunki käynnistää etäkuntouttavan työtoiminnan kehittämisen yhteistyössä kuntouttavaan työtoimintaan erikoistuneiden kumppaneiden kanssa. Kumppaneita ovat Valo-valmennus, SPR sekä Otesäätiö.

    Tarkoituksena on kehittää malli ja välineet, jolla kuntouttavaa työtoimintaa voitaisiin tehdä etänä. Erityisen tärkeä tämä on juuri korona-aikana, jolloin kuntouttava työtoiminta on ajettu alas. Etänä toteutettu toiminta edellyttää verkkoyhteyksien lisäksi sovellusta, jossa verkkovalmennus, etäkonsultaatiot ja etäohjaus, uraohjaus, yksilötehtävät ja yksilöohjeistus ovat mahdollisia.

    Luontoliikunnalla kestävyyttä

    Myönnetty rahoitus: 5 740 €
    Kokonaiskustannusarvio: 8 200 €
    Toteutusaika: 1.6. – 30.9.2020

    Hankkeen tavoitteena on psyykkisen ja fyysisen terveyden, hyvinvoinnin ja kestävyyden edistäminen luonnossa liikkumalla ja suunnistamalla, suunnistuksen ja luontoliikunnan edellytysten kehittäminen, suunnistustaitojen opettaminen ja näin aloituskynnyksen madaltaminen, suunnistukseen liittyvän sosiaalisuuden ylläpitäminen mahdollisuuksien mukaan poikkeustilanteessa käytettävillä olevilla välineillä sekä lasten, nuorten ja perheiden terveellisen luontoliikunnan ja suunnistusharrastuksen edistäminen.

    Lasten henkisen jaksamisen ja koulunkäynnin edistäminen Turussa

    Hakija: Markku Juhani Fingerroosin muistosäätiö
    Myönnetty rahoitus: 20 650 €
    Kokonaiskustannusarvio: 29 500 €
    Toteutusaika: 1.8.2020 – 31.5.2021

    Hankkeen tavoitteet:

    Tavoitteena on tukea yhteensä 80 lapsen jaksamista syksystä 2020 kevääseen 2021 mennessä tarjoamalla luotettavan aikuisen läsnäoloa sekä konkreettista keskustelu- ja läksyapua.

    Kriisistä uudistumispolulle – rohkeutta ja muutosvalmiuksia yrittäjille Varsinais-Suomeen

    Hakija: Varsinais-Suomen Yrittäjät ry
    Myönnetty rahoitus: 38 416 €
    Kokonaiskustannusarvio: 54 880 €
    Toteutusaika: 1.5.2020 – 30.4.2021

    Kriisin jälkeen moni yrittäjä ja yritys on ajautunut konkurssiin, osa lopettanut yrityksen, osa ajautunut pahoihin maksuvaikeuksiin ja moni on vähentänyt henkilöstöään. Yritysten neuvonta-, kasvu- ja kehittämispalveluiden on mukauduttava palvelemaan tätä uutta aikaa ja yrittäjää ja yritystä, joka on kohdannut kovia, mutta haluaa ottaa uuden alun yrittäjänä.

    Hankkeen lähtökohtana on ensivaiheessa tavoittaa mahdollisimman laajasti varsinaissuomalaiset pienyrittäjät olemassa olevia palveluita hyödyntäen. Tarkoituksena on tarjota nopeita ja konkreettisia toimia kriisissä oleville yrittäjille akuutin avun saamiseksi kehittämällä olemassa olevia palveluita mm. toimijoita verkottamalla. Hankkeessa käynnistetään maakunnallinen pk-yritysten uudistamispolku, joka auttaa pk-yrittäjiä kartoittamaan koronakriisin luomat mahdollisuudet liiketoiminnan uudistamiselle ja käynnistämään jälleenrakennus tai uuden liiketoiminnan luominen uudistamispolun tiekartan avulla.

    Hankkeessa syntyvän virtuaaliyhteisön kautta kokeillaan rohkeasti uusia malleja ja työkaluja, yhteisössä jaetaan hyviä käytäntöjä, verkostoidutaan, vertaisopitaan, vahvistetaan viestintää sekä synnytetään kunta- ja toimialakohtaisia sekä läpileikkaavia kehittämistiimejä.