Siirry sisältöön
Haku

Janne Virtanen – työhaalarit vaihtoon

Liitossa pitkään edunvalvontajohtajana toiminut Janne Virtanen on vaihtamassa tutut sinipunakeltaiset työhaalarinsa uusiin. Hän siirtyy Keskon Varsinais-Suomen ja Hämeen alueen aluejohtajaksi marraskuun alussa.Jututimme Jannea hieman tunnelmista uuden edessä.

Olet tehnyt pitkän uran Varsinais-Suomen liitossa. Miltä tuntuu lähteä kohti uutta?

Yli 20 vuotta saman työnantajan palveluksessa on pitkä aika. Toisaalta olen päässyt kehittämään Varsinais-Suomea monesta eri näkökulmasta. Aloitin työt maakuntainsinöörinä maakuntakaavoituksen ja liikennejärjestelmäsuunnittelun parissa. Viimeiset vuodet olen edistänyt maakunnan tavoitteita edunvalvonnan ja vaikuttamisen keinoin. Tämä on ollut erityisen antoisaa aikaa. Maakunnan liitto on näköalapaikka lähes kaikkeen, mikä samalla tarkoittaa hyvin monipuolisesti asioiden haltuunottoa. Edelleen, 20 vuoden jälkeenkin on joka päivä kiva tulla töihin liittoon.

Mikä motivoi työpaikan vaihtoon?

Vuosia kestänyt edunvalvontatyö Tunnin junan osalta on saatu hyvään vaiheeseen. Rakentamisesta on linjattu hallitusohjelmassa. Samoin Saaristomeri näkyy vahvasti hallituksen ohjelmassa. Tietyllä tavalla työ on tullut tehtyä. On hyvä hetki lähteä.

Näin pitkä aika samojen asioiden, yhteistyötahojen ja ihmisten kanssa toimimisessa on tehnyt kaikesta ehkä liiankin tuttua. Jotta työn imua syntyy, pitää olla tavoitteita ja uusia haasteita. Niitä lähdin nyt hakemaan. Kokemukseni ja oleva verkostoni luovat hyvät edellytykset tulevaan tehtävään. Ilmassa on haikeutta ja luopumista tutusta ja turvallisesta, mutta samalla odotusta ja innostusta uudesta.

Ehdit lomailla tehtävien vaihdon yhteydessä muutaman viikon. Mitä aiot lomallasi tehdä?

Nyt Varsinais-Suomen punakeltasiniset työhaalarit vaihtuvat uuden yrityksen väreihin. Ennen työpaikan vaihtoa lomapäivät kulunevat golfkentällä, pyörän satulassa ja uutta työtä haltuun ottaessa.

Mitä ehkä vielä haluaisit lopuksi sanoa?

Kannustan hakeutumaan liittoon töihin, jos maakunnan kehittäminen kiinnostaa. Liitto on näköalapaikka Varsinais-Suomeen ja täällä pääsee työskentelemään monipuolisesti ajankohtaisten asioiden parissa.

Kohta entisiä työkavereita kannustan olemaan ylpeitä omasta työpaikastaan ja työnantajasta. Tärkeää työtä Varsinais-Suomen ja varsinaissuomalaisten puolesta.

Me Varsinais-Suomen liiton työkaverit kiitämme Jannea lämpimästi yhteisistä työvuosista ja jaetuista hetkistä ja toivotamme kovasti onnea uuteen!