Siirry sisältöön
Haku

Ihmisen puolesta järjestövoimin

Maakuntaohjelma- ja kumppanuusseminaarissa 14.6.2018 noin sata henkeä keskusteli maakunnan vahvuuksista ja kumppanuusverkostojen toiminnasta. Järjestöfoorumipisteellä kävi pienryhmäkeskustelujen aikana noin 15 henkilöä eri organisaatioista pohtimassa järjestöjen maakunnallisen yhteistyön kehittämistä.

Järjestöjen merkitys kansalaisyhteiskunnassa ansaitsee tulla huomioiduksi. Varsinais-Suomessa onkin kuluneen vuoden aikana valmisteltu useissa työpajoissa maakunnallista järjestöyhteistyön tiekarttaa. Työssä on tunnistettu läpileikkaavia teemoja ja pitkän aikavälin tavoitteita, mutta myös askelia, jotka tulisi ottaa aivan ensimmäiseksi yhteistyön kehittämiseksi. Näihin kuuluu järjestöfoorumitapaamisten käynnistäminen ja järjestöjen keskinäisen neuvottelukunnan perustaminen.

Organisoitunut järjestöyhteistyö

Neuvottelukunnalla voisi olla merkittävä rooli valmisteilla olevan järjestöyhteistyön tiekartan toteuttamisen edistämisessä ja seurannassa, sekä vuosittaisten järjestöfoorumitapahtumien ideoinnissa ja järjestämisessä. Neuvottelukunta voisi myös pohtia, miten keskinäistä tiedottamista ja tiedonvälitystä voitaisiin edelleen tiivistää. Muun muassa keskusteluyhteys sote- ja maakuntauudistusta valmisteleviin työryhmiin on tärkeää muutoskauden aikana.

Käytännön organisoitumisen osalta keskusteluun osallistuneet toimijat olivat sitä mieltä, että järjestöjen neuvottelukunnan suuntaviivat ja jäsenet voitaisiin valita ensimmäisessä järjestöfoorumin tapaamisessa.

Täydellinen järjestöfoorumitapahtuma

Järjestöyhteistyöhön liittyy niin paljon mahdollisuuksia, että se vaatii oman kohtaamispaikkansa ja mahdollisuuden työstää yhteisiä asioita kasvokkain, useammasta näkökulmasta. Ensimmäistä järjestöfoorumia valmistellaankin pikkuhiljaa syyskaudelle 2018. Samassa tilaisuudessa julkistetaan ensimmäinen versio Varsinais-Suomen järjestöyhteistyön tiekartasta.

Järjestöfoorumipisteellä keskusteltiin tapaamisen maakunnallisuudesta ja tiedon levittämisestä. Kiinnostavina teemoina pidettiin muun muassa koulutusta ja järjestöjen työllistäjäroolia. Haluttaisiin yhteistyökeskusteluja, hanketyöstämistä, ja oppilaitosyhteistyötä: miten rakennetaan aitoa luottamusta, joka kantaa mm. rahoituskilpailun asettamien haasteiden yli.
Järjestöfoorumissa halutaan puhua vapaaehtoistyön merkityksestä ja ihmisen roolista. Täydellinen järjestöfoorumitapahtuma olisi virkistämö ja voimaannuttaja, joka tarjoilisi ideoita ja työkaluja järjestöille ja sitouttaisi myös viranomaiset ja päättäjät yhteistyöhön.

Erilaisia malleja järjestöfoorumin toteuttamiseksi ja neuvottelukunnan toimintaan lähdetään pohtimaan taas kesälomakauden jälkeen.

Järjestöfoorumipisteellä keskustelua kävi noin 15 henkilöä muun muassa Turun kaupunkilähetys ry:stä, Varsin Hyvä ry:stä, Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulista, STTK:sta, Opintokeskus Sivistä, Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry:stä, Turun Lähimmäispalveluyhdistys ry:stä, Suomen Punaisesta Rististä, Turun ammattikorkeakoulusta, Järjestösotehanke 113:sta sekä Salon Palvelutalosäätiöstä ja Varsinais-Suomen liitosta.

Kiitos kaikille ja tervetuloa mukaan myös tuleviin järjestöyhteistyön tilaisuuksiin!

Lisätietoja:

Salla-Maria Lauttamäki

kehittämispäällikkö

+358 40 520 0761