Siirry sisältöön
Haku

Rahoitusta alueen kestävän kasvun ja elinvoiman tukemiseen – hae 10.6.2022 mennessä

Kansallista Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukemisen määrärahaa (AKKE) käytetään maakuntien liittojen päätösten mukaisesti maakuntastrategian ja hallituksen aluekehittämispäätöksen 2020–2023 toimeenpanoa edistäviin kohteisiin.

Määrärahaa voidaan käyttää esimerkiksi alueiden vahvuuksiin ja erikoistumiseen perustuviin pienimuotoisiin, konkreettisiin kehittämis-, kokeilu- ja selvityshankkeisiin.

Hakemuksen tulee kohdentua yhteen seuraavista AKKE-määrärahoista:

  1. Varsinais-Suomen maakuntastrategian toimeenpanoa ja erityisesti siinä kirjattujen toimenpiteiden toteuttamista edistävät hankkeet. AKKE-rahoitusta on käytettävissä 867 000 euroa.
  2. Alueelliset innovatiiviset ja kokeilevat toimet (AIKO), joilla edistetään alueiden muutosjoustavuutta muuttuvassa toimintaympäristössä, jota ovat viime aikoina haastaneet kansainväliset kriisit. Lisäksi määrärahaa voidaan käyttää rakennemuutosten ennakointiin ja tukemiseen, kestävään elinkeinojen uudistamiseen sekä alueiden älykkääseen sopeutumiseen. Alueellisiin innovaatioihin ja kokeiluihin tarkoitettua määrärahaa on käytettävissä 560 000 euroa.
  3. Hankkeet, jotka edistävät valtion ja Varsinais-Suomen aluekehittämiskeskustelujen yhteistyöasiakirjassa sovittujen teemojen toteuttamista (lue työ- ja elinkeinoministeriön sivuilta lisää). Varsinais-Suomessa AKKE-rahoitettavat teemat ja niiden kehittämisen kärjet ovat:

Saaristomeri

Osaava työvoima maakunnan TKI-toiminnan takaajana

Saaristomeriteeman edistämiseen on AKKE-rahoitusta käytettävissä 740 000 euroa ja Osaava työvoima maakunnan TKI-toiminnan takaajana 337 000 euroa.

Hankkeissa noudatetaan seuraavia valintakriteereitä:

Tukea voidaan myöntää julkisoikeudelliselle yhteisölle ja yksityisoikeudelliselle oikeushenkilölle, jolla on riittävät taloudelliset ja muut edellytykset hankkeen toteuttamiseksi ja riittävät edellytykset toiminnan jatkuvuudesta huolehtimiseksi. Tuen saajina voivat olla esimerkiksi kunnat, korkeakoulut, seudulliset kehittämisyhtiöt, järjestöt, urheiluseurat, ja erilaiset hyvinvointiorganisaatiot. Jos kyse on yhteishankkeesta, kaikkien hakijoiden on täytettävä tuen saajalle asetetut edellytykset. Varsinais-Suomen liitto ei voi myöntää tukea yksittäiselle yritykselle sen oman liiketoiminnan kehittämiseen.

Rahoitus on pääsääntöisesti pienimuotoista. Tuen enimmäismäärä on 70 % hankkeen kokonaiskustannuksista. Tuki hankkeille on keskimäärin ollut 30 000 – 70 000 euroa. Hakijan on itse osallistuttava rahoitukseen omarahoitus­osuudella. Hankkeessa voi olla myös muuta osarahoitusta, esimerkiksi kunta- tai yritysrahoitusta. Suositeltava kustannusmalli on Flat rate 40 %. Perustellusti voidaan käyttää muitakin kustannusmalleja. Tukea myönnetään enintään kahdeksi vuodeksi kerrallaan.

Tuen hakeminen

Tukea haetaan Varsinais-Suomen liiton Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman kehittäminen -rahoituksen hakulomakkeella. Hakuohjeet ja lomake löytyvät Varsinais-Suomen liiton verkkosivuilta.

Hakemus toimitetaan Varsinais-Suomen liiton kirjaamoon allekirjoitettuna sähköpostitse (kirjaamo@varsinais-suomi.fi).

Hakuaika on jatkuva. Tähän valintajaksoon kohdistuvat hakemukset tulee jättää perjantaihin 10.6.2022 klo 15.00 mennessä.

Lisätietoja:

Petteri Partanen

Petteri Partanen

elinkeinopäällikkö

+358 40 776 0630

Tarja Nuotio

Tarja Nuotio

aluekehitysjohtaja

+358 40 506 3715