Siirry sisältöön
Haku

Maakuntavaltuusto käyttää ylintä päätösvaltaa maakunnan liitossa

Varsinais-Suomen liitto on kuntayhtymä, jonka toiminnasta ja toimielimistä säädetään kuntalaissa. Maakunnan liitolla on poliittinen päätöksentekorakenne. Juttusarjassamme pääset tutustumaan toimielin kerrallaan Varsinais-Suomen liiton päätöksentekoon. Ensimmäisenä esittelyvuorossa on maakuntavaltuusto.

Maakunnan liitossa ylintä päätösvaltaa käyttää 104-jäseninen maakuntavaltuusto. Maakuntavaltuustoon valitaan kustakin jäsenkunnasta yksi jäsen alkavaa 5 000 asukasta kohden. Kullekin jäsenelle valitaan henkilökohtainen varajäsen samasta poliittisesta ryhmästä ja kunnasta kuin varsinainen jäsen. Maakuntavaltuuston jäsenten ja varajäsenten on oltava kunnanvaltuutettuja. Maakuntavaltuuston kokoonpano vastaa kuntavaalien poliittista jakaumaa maakunnassa ja sen valitsee jäsenkuntien edustajainkokous.

Tavallisena toimintavuotena maakuntavaltuusto kokoontuu Turun kristillisen opiston auditoriossa kahdesti; kesäkuussa ja joulukuussa. Perinteitä kunnioittaen kokous aloitetaan laulamalla yhdessä Varsinaissuomalaisten laulu. Maakuntavaltuuston kokoukset ovat yleisölle avoimia. Korona-aikana kokoukset järjestettiin Teams-yhteydellä ja suoratoistettiin yleisölle YouTubessa.

Maakuntavaltuustolla on maakunnan kehittämisen kokonaisvastuu, se vetää maakunnan kehittämisen strategiset linjaukset ja luo maakunnan tahtotilan. Maakuntahallitus valmistelee maakuntavaltuustolle tulevat asiat. Maakuntavaltuusto käsittelee vuosittain noin 35-45 asiakohta. Valtuuston hyväksyttäviä asioita ovat mm. maakuntastrategia, maakuntakaava, talousarvio, toimintasuunnitelma ja tilinpäätös. Maakuntajohtaja pitää maakuntavaltuustolle myös maakunnan tilaa koskevan ajankohtaiskatsauksen. Kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on mahdollisuus tehdä kirjallisia aloitteita liiton toimintaan ja hallintoon liittyen.

Maakuntavaltuuston puheenjohtajana toimii Lauri Heikkilä (PS) Marttilasta. Valtuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja on Pekka Myllymäki (KESK) Mynämäeltä, toinen varapuheenjohtaja Emma Lindqvist (VAS) Raisiosta ja kolmas varapuheenjohtaja Niina Alho (SDP) Kaarinasta.

Kysyttävää? Ota yhteyttä!

Petra Määttänen

Petra Määttänen

hallintojohtaja

+358 41 502 5246