Siirry sisältöön
Haku

Turun lentokentälle rahoitus valtion lisätalousarviosta

Valtiovarainministeriön vuoden 2024 toisessa lisätalousarvioesityksessä ehdotetaan määrärahaa Turun lentokentän ympärivuorokautiseen aukioloon. Turun lentokenttä on vartiolentolaivueen tukikohta, jonka toiminta edellyttää yöllistä ja ympärivuorokautista aukioloa.

– Rajavartiolaitoksen toimintojen turvaaminen Turun lentokentältä käsin on tärkeää sekä rajavalvonnan että meripelastuksen turvaamiseksi, toteaa Varsinais-Suomen liiton vt. edunvalvontajohtaja Malla Rannikko-Laine.

Varsinais-Suomen liitto on vuodesta 2017 osallistunut lentokentän erillispalvelun kustannusten kattamiseen yhdessä Turun Seudun Kehityksen ja Rajavartiolaitoksen kanssa. Finavian sopimus on päättymässä kustannusten nousun takia heinäkuussa.

-Nykyisen sopimuksen päättyessä on tärkeää, että on löytynyt ratkaisu, jossa viranomaistoimintojen kustannukset katetaan valtion budjetista. Nykyinen järjestely on ollut ainutlaatuinen, eikä kuntien ole mahdollista laittaa lisää rahoitusta niille kuulumattomaan toimintaan. Alueen kansanedustajat ovat tehneet tärkeää työtä edistäessään asiaa, Rannikko-Laine korostaa.

Vuodelle 2024 lisämäärärahaesitys on 233 000 euroa. Vuodesta 2025 eteenpäin rahoitustarve on 560 000 € vuodessa. Hallitus käy neuvottelut lisätalousarviosta 21. toukokuuta.

Lisätietoja:

Malla Rannikko-Laine

Malla Rannikko-Laine

vt. edunvalvontajohtaja

+ 358 40 721 3429