Siirry sisältöön
Haku

Senioriasukkaita houkutellaan joukkoliikenteen käyttäjiksi vertaistuella ja ikäystävällisyyteen panostamalla

Fölikaverit ryhmäkuvassa

 Väestö ikääntyy ja Varsinais-Suomenkin asukkaista lähes neljäsosa on jo nyt yli 65-vuotiaita. Tavoite liikenteen päästöjen puolittamisesta vuoteen 2030 mennessä vaatii, että huomiota kiinnitetään kaikkien ikäryhmien liikkumistottumuksiin ja -tarpeisiin – myös ikäihmisten. Ikäystävällisen kestävän liikkumisen ja palveluiden suunnittelun ohella paras keino vauhdittaa muutosta kestävämpiin liikkumistapoihin on tuupata, rohkaista ja kannustaa ikäihmisiä yksityisautoilusta joukkoliikenteen käyttöön.

Monet seniorit ovat eläköidyttyään aktiivisia, liikkuvat ja harrastavat paljon. Toisaalta iäkkäillä on paljon rajoitteita ja erityistarpeita, jotka todella vaikuttavat mahdollisuuksiin liikkua julkisilla kulkuvälineillä. Kuudessa eri maassa on viime vuosien aikana EU-rahoitteisesti kokeiltu keinoja lisätä julkisen liikenteen ikäystävällisyyttä ja käytettävyyttä senioreiden näkökulmasta.

Gdanskissa palvelutaloissa ja hoitokodeissa testattiin ja kerättiin palautetta kolmipyörien käytöstä. Tartossa pyrittiin lisäämään senioreiden osalta vähälle käytölle jääneen kaupunkipyöräjärjestelmän houkuttelevuutta tekemällä ikäystävällistä viestintää, ohjevideoita ja uusia infotauluja kaupunkipyörien käyttöön. Hampurissa kehitettiin suunnitteluohjeet ikäystävällisen transfer hubin toteuttamiseen. Pilottikohteena ollutta bussiasemaa parannettiin ikäihmisten toiveista lisäämällä asemalle muun muassa penkkejä ja nojia, LED-valaistus ja lisäksi merkittiin selkeät alueet pyöräilijöille ja kävelijöille. Aarhusissa pureuduttiin korona-ajan vaikutuksiin julkisessa liikenteessä ja kehitettiin joukkoliikennejärjestelmää ikänäkökulmasta. Riikassa kehitettiin lohkoketjuteknologiaa, jolla edistetään liikkumispalvelujen saavutettavuutta.

Turussa todettiin vertais- ja digituen voima – fölikaverit auttavat ikätovereitaan ja toimivat kanavana suunnittelun suuntaan

Turun seudun joukkoliikenne Fölissä testattiin ja kehitettiin mentorointimallia, jossa kokeneemmat joukkoliikenteen käyttäjät opastavat ikäisiään palvelujen käytössä. Vertaistuen merkitys on osoittautunut suureksi. Senioreiden mukaan jännittäminen ja ennakkoluulot hälvenivät, kun bussin käyttöön sai tutustua toisen ihmisen kanssa. Esimerkiksi apuvälineen kanssa bussia on vaikeampi käyttää ja opastuksesta ja käytännön harjoittelusta voi olla paljon hyötyä.

Toiminnassa on korostunut myös liikkumisen sosiaaliset hyödyt ja toisten tapaaminen. Jotkut päättivät kokeiltuaan vaihtaa oman auton arjen matkoissa bussin käyttöön esimerkiksi harrastematkojen osalta. Kyse onkin siitä, miten oman auton rinnalla ryhtyy kokeilemaan bussia jo ennen kuin ajokortista on luovuttava. Kokeneemman vertaisen avulla voi rohkaistua testaamaan myös uusia liikkumispalveluja, kuten kutsuliikennettä ja kaupunkipyöriä. Erityisesti sähkökäyttöiset pyörät saivat senioreilta kehuja. Seniorit ovatkin potentiaalinen kohderyhmä kaupunkipyörien käyttäjinä, mutta he tarvitsevat apua rekisteröimiseen ja käytön opetteluun. Kaikille pyörät eivät myöskään fyysisistä rajoitteista johtuen sovellu.

Fölin digitaalisten palvelujen opettelu kädestä pitäen on ollut senioreille hyödyllistä. Sähköiset palvelut kuten Föli-sovellus helpottavat aikataulujen, vaihtoyhteyksien ja reittien hakemista ja tällaisten asioiden helpottuminen kannustaa joukkoliikenteen pariin. Digituen tarjoamiseen ja senioreiden kouluttamiseen kannattaa panostaa, sillä ikäihmiset voivat opettaa käyttöä myös toisilleen.

Turun mentorointimallin kokeilun pohjalta käynnistyi tänä kesänä fölikaveritoiminta yhteistyössä Fölin, Turun Seudun Vanhustuki ry:n ja Valonian kanssa. Fölikaverit ovat vapaaehtoisia senioreita, joita on ollut mahdollista tavata avoimilla Föli-treffeillä tai keskenään sopien kesä-elokuun aikana. Fölikaverit ovat auttaneet Fölin käytössä kaikkia halukkaita ja levittäneet sanaa toiminnasta myös omissa verkostoissaan. Jatkoa toimintaan on luvassa taas viimeistään ensi keväänä.

Ikäystävällinen joukkoliikenne vaatii edelleen paljon panostamista ja kehittämistä yhteistyössä seniorimatkustajien kanssa. Fölikaverit ovatkin osana toimintaansa myös etsineet vastauksia esiin nousseisiin senioreiden kysymyksiin ja haasteisiin Fölin asiakaspalvelusta tai suunnittelijoilta. Tätä kautta on syntynyt kaivattua vuoropuhelua senioriasiakkaiden ja joukkoliikennesuunnittelijoiden välille.

Katso videokooste Turun mentorointikokeilusta!

Silja Ngobese

Silja on Valonian projektiasiantuntija, jonka työtehtäviin kuuluu erityisesti kuntalaisten osallisuuden lisääminen kestävien ratkaisujen kokeiluissa ja toteutuksessa eri teemoissa.