Länsiradan eteneminen on iloinen uutinen
Länsiradan ensimmäisen vaiheesta ja sen rahoituksesta on perjantaina löytynyt sopu Länsirata Oy:n osakkaiden eli radanvarren kuntien ja valtion kesken. Osakassopimus siirtyy seuraavaksi kuntien päätöksentekoelimiin hyväksyttäväksi. Uutinen on iloinen asia koko Varsinais-Suomelle ja kanavoituu myös koko Suomen ja maamme kilpailukyvyn eduksi. Länsirata muodostaa lounaisen Suomen kestävän liikkumisjärjestelmän rungon.
”Länsirata on koko eteläistä Suomea hyödyttävä strateginen hanke. Se tuo työtä, sujuvuutta liikkumiseen ja isoja kehitysmahdollisuuksia. Hienoa että nyt päästiin taas askel eteenpäin. Toivottavasti kaikki valtuustot käsittelevät sopimuksen mahdollisimman pikaisesti,” toteaa Varsinais-Suomen maakuntahallituksen puheenjohtaja, kansanedustaja Ville Valkonen.
Länsiradan rakentaminen voisi alkaa vuoden 2027 lopulla. Ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan rataosuudet Espoo-Lohja, Salo-Hajala ja Nunna-Kupittaa. Arvio ensimmäisen vaiheen kustannuksista on 1,32 miljardia euroa, josta kunnat kattaisivat 400 miljoonaa euroa ja valtio 400 miljoonaa euroa. Lisäksi yhtiölle annetaan oikeus hakea vierasta pääomaa 520 miljoonan euron edestä. Kunnat ovat lisäksi keskenään sopineet toisen vaiheen kustannusten jakautumisesta. Hankkeen hyödyt saadaan täysimääräisesti vasta, kun koko ratayhteys on valmis.
”Sopu Länsiradasta on vahva osoitus kuntien ja valtion yhteistyökyvystä. Hanke vauhdittaa Etelä-Suomen kasvua, parantaa liikkumista ja luo yhtenäisen työssäkäyntialueen Turun ja pääkaupungin välille. Päätös tuo elinvoimaa radan varren kunnille ja hyödyttää koko Suomea”, korostaa Varsinais-Suomen maakuntajohtaja Jyri Arponen.
Lisätiedot