Siirry sisältöön
Haku

Lääkekehityskeskus ja Saaristomeri saavat rahaa budjettiriihestä

Lääketutkija katsoo mittaustuloksia elektronisen laitteen näytöltä.

Hallitus neuvotteli keskiviikon ja torstain valtion vuoden 2023 talousarviosta. Talousarvioesitys sisältää rahoitusta Varsinais-Suomen kärkitavoitteisiin.

Hallitus ilmoitti varaavansa 20 miljoonaa euroa Lääkekehityskeskus Oy:n osakepääoman ja muun oman pääoman maksamiseen. Aiemmin tänä vuonna hallitus on tehnyt päätöksen Kansallisen lääkekehityskeskuksen perustamisesta ja sijoittamisesta Turkuun.

Budjettiriihessä hallitus päätti myös kohdentaa rahoitusta Saaristomeren suojeluun. Itämeren suojelutyölle varataan ympäristöministeriössä 8 miljoonaa euroa, minkä lisäksi rahoitusta varataan myös maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalta.

Riihessä ei käynnistetty yhtään Varsinais-Suomen liikennehanketta, kuten valtatie 8 Laitilan kohta, valtatie 9 Lieto–Aura, Turun kehätien Raision kohta ja Uudenkaupungin radan kunnostaminen.