Kuntakierros toteutettiin 22 kunnassa
Varsinais-Suomen liitto käynnisti syksyllä 2021 kuntien luottamushenkilöille ja virkajohdolle suunnatun kuntakierroksen. Maakuntajohtajan johdolla liitto vieraili 22 kunnassa puolentoista vuoden aikana. Kierros käynnistyi Nousiaisista ja päättyi Kaarinaan. Koronan takia osalle vierailuista jouduttiin etsimään uusi ajankohta ja kierros saatiin päätökseen vasta joulukuussa 2022.
Kuntakierroksen tavoitteena oli tavata etenkin vuoden 2021 kuntavaaleissa valitut uudet päättäjät ja kertoa maakunnan liiton toiminnasta ja tavoitteista. Kierros toteutettiin pääosin valtuustoseminaareina. Seminaarin yhteydessä järjestettiin myös kuntajohdon tapaaminen, jossa kunnan edustajien oli mahdollista tuoda esille merkittäviä ajankohtaisia kysymyksiään.
Vierailuilla käsiteltiin maakunnan tilaa ja ennustetta Lounaistiedon tilastotietojen pohjalta. Keskustelua käytiin pääosin edunvalvontakysymyksistä kuten joukkoliikenteestä ja tiehankkeista sekä maakuntastrategiasta, kaavoituksesta tai hankerahoitusmahdollisuuksista.
Kuntakierros järjestettiin osana maakunnan liiton tehtäviin kuuluvia kuntapalveluja. Maakunnan liitto tekee useissa tehtävissä yhteistyötä kuntien viranomaisten kanssa sekä organisoi säännöllisesti kokoontuvan kuntajohtajakokouksen. Edellisen kerran kuntakierros toteutettiin vuonna 2015.
Malla Rannikko-Laine
vt. edunvalvontajohtaja