Siirry sisältöön
Haku

Innostuksesta yhdessä tekemiseen – järjestöfoorumissa 2020 kohti vaikuttavampaa järjestökumppanuutta

Varsinaissuomalainen järjestö- ja yhdistyskenttä on aktiivinen ja osaava, sen todisti taas kerran keskiviikkona 18.11.2020 järjestetty Järjestöfoorumi 2020. Tilaisuus kokosi noin 80 varsinaissuomalaista järjestöyhteistyön kehittämisestä kiinnostunutta toimijaa kuulemaan ja keskustelemaan kentän ajankohtaisista teemoista.  

Avaussanoissaan maakunnan yhteistyöryhmän järjestöjaoston puheenjohtaja, kyläasiamies Tauno Linkoranta Varsinais-Suomen Kylät ry:stä kertoi Varsinais-Suomen järjestöjaoston ensimmäisestä toimivuodesta. ”Poikkeusolot ja etätyöskentely ovat haastaneet meitä, mutta myös mahdollistaneet monipuolisen osallistumisen, johon sekä jaoston jäsenet että varajäsenetkin ovat voineet osallistua. Erityisen iloisia olemme siitä, että asiat, joita jaostossa on työstetty, ovat olleet hyvin konkreettisia.” Järjestöjaosto on jo nyt kehittämässä uusia työkaluja maakunnan toimijoiden yhteiseen käyttöön.

Järjestöfoorumissa esiteltiin myös Varsinais-Suomen järjestöyhteistyön vuosille 2021-2022 päivitetty tiekartta. Tiekartta kokoaa yhteistyön ajankohtaiset kehittämispolut ja toimenpiteet, ja sen tarkoitus on toimia elävänä oppaana yhteistyön kehittämisessä. Kuten tiekarttaa esitellyt järjestöjaoston varapuheenjohtaja, toiminnanjohtaja Regina Strandberg Folkhälsans Fördbund / Turunmaasta totesi, ”Meidät on nähty tarpeellisena ja hyvänä yhteistyökumppanina maakunnan kehittämisessä, ja tiekartta on meille hyvä työkalu, jonka avulla pääsemme pitkälle eteenpäin. Parasta on, että se tuo niin monenlaisia järjestöjä eri aloilta yhteistyöhön.” 

Tänä vuonna etäyhteyksien avulla järjestetyn Järjestöfoorumin ohjelmaan kuuluu lisäksi kaksi pienryhmätyöskentelyosiota. Ryhmissä keskustellaan järjestö-kunta -yhteistyön kehittämisestä, sekä siitä, miten järjestö voi itsearvioinnin kautta kehittää toiminnan laatua sekä reagointi- ja sopeutumiskykyään muuttuvassa yhteiskunnassa. Molemmat ovat teemoja, joihin maakunnan yhteistyöryhmän järjestöjaoston työryhmät ovat tarttuneet ja kehittävät. Työ jatkuu keskustelujen pohjalta ja työkalut julkaistaan järjestöjen vapaaseen käyttöön ensi vuoden puolella.

Lisätietoja:

Salla-Maria Lauttamäki

kehittämispäällikkö

+358 40 520 0761