Uuden ohjelmakauden ensimmäinen Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankehaku on avautunut. Rahoituksen kohdentamista ohjaa maakuntastrategia Kestävien kumppanuuksien Varsinais-Suomi 2040+.  Strategia sisältää maakuntaohjelman 2022 – 2025 lähivuosille asettamat painopisteet ja tavoitteet sekä älykkään erikoistumisen strategian, jota rahoitettavien hankkeiden tulee myös noudattaa. Maakuntaohjelman painopisteitä ovat pyrkimys tukea puhtaita ratkaisuja, innovaatioita ja kestävää kasvua. Varsinais-Suomi profiloituu yhteisöllisenä muutoksia ennakoivana digimaakuntana. Älykkään erikoistumisen kärkinä Varsinais-Suomessa ovat:

  1. Sininen talous ja uudistuva teollisuus
  2. Innovatiiviset ruokaketjut
  3. Lääke- ja terveysteknologia

Varsinais-Suomessa on tässä haussa käytettävissä sekä viime vuoden että kuluvan vuoden myöntövaltuudet, yhteensä 3,41 miljoonaa euroa. Kehittämishankkeiden tukitaso on enintään 70 %. Kehittämishankkeisiin liittyvien pienten investointien tukitaso on 50 %.

Hakuun avataan seuraavat Uudistuva ja osaava Suomi 2021 – 2027 -ohjelman toimintalinjat ja erityistavoitteet:

  • Toimintalinja 1: Innovatiivinen Suomi 
    • Erityistavoite 1.1: Tutkimus- ja innovointivalmiuksien ja kehittyneiden teknologioiden käyttöönoton parantaminen (1.i)
    • Erityistavoite 1.2: Digitalisaation etujen hyödyntäminen kansalaisten, yritysten ja julkishallinnon hyväksi (1.ii) 
  • Toimintalinja 2: Hiilineutraali Suomi 
    • Erityistavoite 2.1: Energiatehokkuustoimenpiteiden edistäminen ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen (2.i) 
    • Erityistavoite 2.2: Ilmastonmuutokseen sopeutumisen, riskien ehkäisemisen ja katastrofivalmiuden ja -palautuvuuden edistäminen (2.iv)   
    • Erityistavoite 2.3: Kiertotalouteen siirtymisen edistäminen (2.vi)

Tutustu huolella hakuilmoitukseen EURA 2021 -järjestelmässä. Haku on avoinna 16.6.2022 asti. Rakennerahastot.fi -sivustolta löydät lisää ohjeita EAKR-rahoituksen hakijalle. Palvelussa on oma Etelä-Suomen osio.

Lisätietoja:

Lisätietoja antaa tarvittaessa myös:

Antti Taronen, erityisasiantuntija, alue- ja rakennepolitiikan EU-rahoitus
EAKR-hankkeiden rahoitus Etelä-Suomessa
puh. 040 507 9998
antti.taronen@uudenmaanliitto.fi