Varsinais-Suomen kansanedustajaryhmä esittää, että kunta- ja aluevetoisesti valmisteltu Tampere–Turku–Naantali-junayhteys sisällytetään henkilöjunaliikenteen kilpailutuksen jatkovalmisteluun. Ryhmän mukaan hankkeen toteuttamisedellytykset tulee arvioida valmistelun kautta ennen sen etenemisen sulkemista pois.
Kansanedustajaryhmä pitää tärkeänä, että hankkeesta käynnistetään valtion, kuntien ja markkinoiden välinen vuoropuhelu. Ryhmän mukaan hankkeen kustannuksista, tarvittavista investoinneista ja toteutustavoista on erilaisia näkemyksiä, jotka tulisi käsitellä osana jatkovalmistelua.
Ryhmä katsoo, että hankkeen jatkovalmistelun estäminen ennen tarkempia selvityksiä ja neuvotteluja olisi lyhytnäköistä. Alueellisen valmisteluryhmän arvion mukaan liikenteen ensimmäinen vaihe voitaisiin toteuttaa ilman ratainvestointeja. Tällöin tarvittaisiin ainoastaan seisakeinvestointeja, joiden toteutuksesta ja rahoituksesta voidaan neuvotella erikseen.
Kansanedustajaryhmän mukaan hankkeessa on kyse kasvukolmion kolmannen sivun kehittämisestä sekä Suomen toiseksi ja kolmanneksi suurimman kaupunkiseudun osaamisen, työmarkkinoiden ja elinkeinoelämän entistä paremmasta yhdistämisestä. Ryhmä pitää hanketta valtakunnallisesti merkittävänä saavutettavuus- ja elinvoimakysymyksenä.
Ryhmä nostaa esiin myös sen, että yhteydelle valmisteltu rahoitusratkaisu perustuu kuntien osallistumiseen. Kansanedustajien mukaan tämä osoittaa, että yhteydelle on tunnistettu aito alueellinen tarve haastavasta taloustilanteesta huolimatta.
Kansanedustajat painottavat, ettei esityksessä vaadita valtion rahoitusta hankkeelle. Tavoitteena on saattaa hanke asianmukaiseen jatkovalmisteluun, jossa sen hyödyt, kustannukset ja toteuttamisedellytykset voidaan arvioida kokonaisuutena.
– Potentiaalisilta hyödyiltään näin merkittävän ja kustannustehokkaan elinvoimainvestoinnin valmistelua ei tulisi estää ennen kuin sen toteuttamisedellytykset on selvitetty, kansanedustajaryhmä toteaa.
