Siirry sisältöön
Haku

Varsinais-Suomen liitto ja Valonia hakevat kiertotalousasiantuntijaa

hallintojohtaja ja toimialapäällikkö työpisteellä

Etsimme Varsinais-Suomen liittoon kiertotalousasiantuntijaa vahvistamaan maakunnallisen kiertotaloustyön edistymistä sekä alueellista yhteistyötä ja verkostoitumista teemassa. 

Haemme tekijää vastaamaan erityisesti kansallisen Circwaste-hankkeen alueellisesta koordinaatiosta. Circwaste on jo vuodesta 2016 lähtien käynnissä ollut kiertotalouteen ja valtakunnallisen jätesuunnitelman toimeenpanoon keskittynyt hanke, jota toteutetaan Suomen ympäristökeskuksen SYKE:n johdolla neljän alueen yhteistyönä. Varsinais-Suomen liitto vastaa Lounais-Suomen alueen koordinaatiosta, alueellisesta kiertotalouden vauhdittamisesta, viestinnästä, sidosryhmätyöstä, verkostoitumisesta sekä toimenpiteiden suunnittelusta ja toteutuksesta. Nyt haettava henkilö on vastuussa hankkeen käytännön toteutuksesta, ja häntä työssä tukevat muut liiton hankkeeseen osallistuvat asiantuntijat.

Circwaste-hankkeeseen nyt haettava asiantuntija tulee edistämään hankkeen muiden teemojen lisäksi erityisesti ruokaketjun kiertotaloutta, joka on nimetty painopisteenä “innovatiiviset ruokaketjut” Varsinais-Suomen älykkään erikoistumisen strategiassa. Asiantuntijan toimenkuvaan kuuluu tässä kokonaisuudessa avustaminen ja sen edistäminen yhteistyössä teeman sidosryhmien kanssa.

Tehtävä on määräaikainen ja alkaa 1.9.2022 (tai sopimuksen mukaan) ja päättyy 31.12.2023 hankerahoituksen kestosta johtuen. Työ on kokopäiväinen. Tehtävän täyttämisessä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Varsinais-Suomen liitto on aluekehitys- ja suunnitteluviranomainen, joka vastaa maakunnan yleisestä kehittämisestä sekä mm. maakuntakaavoituksesta. Osana Varsinais-Suomen liittoa toimii Valonia, joka on kuntien yhteinen kestävän kehityksen asiantuntijaorganisaatio.


Mitä toivomme sinulta: 

Mitä tarjoamme sinulle: 

Jätä hakemus! 

Kerro osaamisestasi, motivaatiostasi sekä aiemmasta työkokemuksestasi etenkin mainittuihin tai vastaaviin tehtäviin liittyen. Toimenkuvaa täsmennetään valitun henkilön mukaan, joten kerrothan kiinnostuksen kohteistasi! 

Työsuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen työ- ja virkaehtosopimuksen (KVTES) mukaan. Toimen tehtäväkohtainen palkka on 3270 euroa/kk (+ mahdolliset työkokemuslisät).   

Toimitathan vapaamuotoisen hakemuksesi ja ajantasaisen CV:n meille 10.8.2022 klo 15.00 mennessä sähköisesti osoitteeseen kirjaamo@varsinais-suomi.fi. Kirjoitathan viestin otsikkoon, että haet nimenomaan kiertotalousasiantuntijan paikkaa. 

Haastattelut pyritään pitämään 15.-19.8.2022. Opinto- ja työtodistukset tulee esittää mahdollisen haastattelun yhteydessä.

Ota yhteyttä

Riikka Leskinen

Riikka Leskinen

toimialapäällikkö (Valonia)

+358 (0)44 907 5995

Aleksis Klap

erikoissuunnittelija, kiertotalous ja energia

+358(0)40 7213 137