Varsinais-Suomen järjestöyhteistyön tiekartan päivitys vuosille 2026–2029 on valmistunut. Uusi tiekartta esitellään tiistaina 3.11.2026 Varsinais-Suomen järjestöfoorumissa.
Tiekartta esittää varsinaissuomalaiselle järjestöyhteistyön kehittämiselle suunnan ja rakentaa yhteistä tulevaisuutta tulevaisuustyön, kumppanuuksien vahvistamisen ja osaamisen jakamisen avulla. Tavoitteena on, että 2030-luvulle siirryttäessä maakunnan järjestöt tunnetaan entistä tärkeämpinä yhteisöinä, osaajina ja ratkaisujen rakentajina.
Juuri nyt järjestöjen ja yhdistysten toimintaympäristö on muutoksessa esimerkiksi rahoituksen vähenemisen, uusien rahoituslähteiden etsimisen ja vapaaehtoistyöhön sitoutumisen vähenemisen myötä. Tiekartan kantava ajatus on siinä, että toimintaympäristön muutosten aikana järjestöt voivat yhdessä toimimalla paitsi sopeutua muutoksiin, myös aktiivisesti vaikuttaa siihen, minkälaiseksi ympäristö kehittyy. Maailman myllerryksessä tarve ketterän, sopeutumiskykyisen ja monitehtäväisen – esimerkiksi demokratiasta, luonnosta ja kanssaihmisistä huolehtivan – kansalaisyhteiskunnan työlle on edelleen kiistämätön.
Tiekartan on laatinut maakunnan yhteistyöryhmän järjestöjaosto järjestökentän yhteiseksi työkaluksi. Se on tehty yhteisesti luettavaksi, keskusteltavaksi, inspiraatioksi ja yhteistyön pohjaksi. Järjestöjaosto kutsuu kaikki järjestöyhteistyöstä kiinnostuneet mukaan tiekartan teemojen pohtimiseen ja edistämiseen!
Tutustu tiekarttaan ja sen kolmeen teemaan – tulevaisuustyöhön, kumppanuuksien vahvistamiseen ja osaamisen jakamiseen – ja tule mukaan yhteiseen tekemiseen!
Varsinais-Suomen järjestöyhteistyön tiekartta 2026 – 2029 (pdf)
