Siirry sisältöön
Haku

Talvikki Jori CPMR:n varapuheenjohtajaksi

Laivaa rakennetaan telakalla. Kuvassa on kaksi suurta nosturia.
Talvikki Jori
Talvikki Jori.

Varsinais-Suomen maakuntahallituksen varajäsen, toiminnanjohtaja Talvikki Jori (SDP) on valittu Euroopan laajuisen CPMR:n varapuheenjohtajaksi kaudeksi 2023-2024. Hänen vastuualueenaan on erityisesti meripolitiikka, johon kuuluu muun muassa merialuesuunnitteluun, siniseen talouteen, uusiutuvaan energiaan ja kalastukseen liittyviä kysymyksiä.

Varsinais-Suomen liitto on jäsen CPMR:ssä. CPMR, eli Conference on Pheriperal Maritime Regions – Euroopan perifeeristen merellisten alueiden liitto, on yksi vaikutusvaltaisimmista alueellisista organisaatioista Brysselissä. Sen toimialoja ovat Euroopan unionin aluekehityspolitiikka, saavutettavuuteen ja maahanmuuttoon liittyvät kysymykset, meri- ja kalastuspolitiikka sekä energiapolitiikka.

CPMR:n tavoitteena on lisätä alueiden osallistumista Euroopan unionin integraatiosta käytävään keskusteluun ja vähentää kilpailukykyeroja EU:n keskeisten seutujen ja perifeeristen seutujen välillä. Järjestö kerää ennakoivaa tietoa Euroopan unionin toiminnasta ja vaikuttaa sen politiikkaratkaisuihin. Pääsihteeristö onkin erittäin verkostoitunut EU:n päätöksentekijöihin ja valmistelijoihin, valmistele ja julkaisee jäsenalueita hyödyttäviä analyysejä ja ajaa tehokkaasti alueiden etua unionissa.

Lisätietoja:

Tarja Nuotio

Tarja Nuotio

aluekehitysjohtaja

+358 40 506 3715