Yhteistyö Turun Taidelainaamon kanssa jatkuu, ja toimistollamme on jälleen uusi kattaus varsinaissuomalaista taidetta. Taidelainaamon teoksia on ollut liiton tiloissa jo pidempään, ja kyseessä on yksi tapa tukea paikallisten taiteilijoiden työtä ja tuoda taidetta matalalla kynnyksellä osaksi arkea.
Tällä kertaa teokset valitsi aluekehittämisen vastuualue. Valinnoissa näkyvät yhteistyö, tulevaisuus, paikallisuus, luonto sekä demokratian ja Euroopan puolustamisen tärkeys.
Kehittämispäällikkö Salla-Maria Lauttamäki valitsi Hanna Variksen Ystävyys on taivaallista -teoksen, joka toi mieleen aluekehittämisen ja maakuntastrategiatyön:
”Taulussa kaksi henkilöä istuu hyvinvoivan ja juhlivan alueen äärellä, keskustelemassa hyvästä tulevaisuudesta ja nauttimassa kauniista näköalasta tähän alueeseensa. Minun mielessäni he ovat keskinäisen kumppanuuden kautta onnistuneet käynnistämään alueellaan hyviä asioita, aivan kuten mekin aluekehittämisessä teemme – ja ehtivät nyt hetken hengähtää onnistumisen äärellä.”
Carli Brobergin Kotimatkalla-teos puolestaan herätti ajatuksia kotiseudusta ja saaristomaisemista.
”Työ toi minulle heti mieleen sen, kun laivalla lipuu Turun satamaa kohti saaristomaisemien ohi. Tässä on myös tunne paikallisuudesta, omasta paikasta ja kodista sekä kiintymyksestä omaan alueeseen ja sille ominaisiin maisemiin.”
Myös Ukraina ja Eurooppa näkyvät teosvalinnoissa. Kansainvälisten asioiden päällikkö Sonja Palhus valitsi Mikko Waltarin Slava Ukrajini-teoksen.
”Slava on herkkä ja särkynyt, mutta kuitenkin valoisa. Demokratian ja Euroopan puolustuksesta ei voi liikaa puhua. Aluetasollakaan.”
Taide toimistolla koetaan monella tapaa tärkeäksi.
”Meille tämä on hieno mahdollisuus saada vaihtelevaa ja kiinnostavaa taidetta toimistolle, mutta myös matalan kynnyksen tapa tutustua paikallisten taiteilijoiden teoksiin. Kokousvieraat tykkäävät erityisesti, ja moni meillä kokoustava kyselee usein teoksista ja siitä, miten ne ovat tällä kertaa valikoituneet”, liiton erikoissuunnittelija Katri Koivisto summaa.
Nyt esillä oleva näyttely ilahduttaa liiton tiloissa vuodenvaihteeseen asti.
Kuva: Carli Broberg, Kotimatkalla
