Johanna Mattila on valittu Varsinais‑Suomen liiton uudeksi aluekehitysjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässään 17.8. Mattilalla on vahva tausta aluekehittämisestä, EU‑rahoituksesta ja maaseudun elinkeinojen kehittämisestä. Tällä hetkellä hän toimii Lounais‑Suomen elinvoimakeskuksen maaseuturahoitusryhmän ryhmäpäällikkönä.

Mattila tuo tehtävään laaja-alaista kokemusta kehittämisohjelmien valmistelusta ja toimeenpanosta sekä vahvat verkostot Varsinais‑Suomessa ja valtakunnallisesti.

– Olen todella innostunut ja samalla kiitollinen tehtävän tuomista mahdollisuuksista päästä vaikuttamaan Varsinais‑Suomen kehittymiseen nyt ja tulevaisuudessa, Mattila sanoo.

– Tulevan EU‑rahoitusohjelmakauden suunnittelu sekä aluekehittämisen ja alueellisten ratkaisujen merkityksen korostuminen globaalien myllerrysten keskellä lisäävät työn merkitystä ja vaikuttamismahdollisuuksia, hän jatkaa.

Mattila näkee, että Varsinais‑Suomessa on parhaillaan useita keskeisiä kehittämiskysymyksiä, jotka vaativat yhteistyötä ja selkeää suuntaa.

– EU:n rahoitusohjelmakauden 2028–2034 valmistelun lisäksi keskeisiä kysymyksiä ovat elinkeinojen vahvistaminen ja yritysten kilpailukyvyn kehittäminen, yritysten ja tutkimuslaitosten yhteisten TKI‑hankkeiden lisääminen sekä alueellisten kumppanuuksien vahvistaminen.