Selvityksessä kuvataan teollisen aurinkovoiman hallinnollista ja taloudellista toimintaympäristöä, sen ympäristövaikutuksia sekä kriteerejä sen sijoittamiselle. Näkökulmat sijoittamiseen on ryhmitelty suotuisiin, rajaaviin ja ristiriitaisiin tekijöihin niin kutsutuksi monikriteeristöksi. Suotuisia tekijöitä ovat esimerkiksi sähkölinjojen, -asemien ja tiestön läheisyys. Sijoittumista rajaavat puolestaan luonto- ja kulttuuriarvot sekä asutus. Lisäksi tarkasteltiin ristiriitaisia, monisyisiä tekijöitä, jotka saattavat puoltaa tai kyseenalaistaa sijoittamista kun hanketapauksia ja niiden erityisiä ominaisuuksia tutkitaan tarkemmin. Monisärmäisiä tekijöitä voivat olla esimerkiksi yhteistuotanto muun energiantuotannon kanssa samalla alueella tai erityyppisille peltomaille sijoittaminen. Eri tekijät ryhmiteltiin suositeltavaksi monikriteeristöksi sijoittamiselle. Kriteeristön perusteella tehtiin vyöhykkeiset paikkatietoerittelyt maakunnan tasolla. Teollisen aurinkovoiman ympäristövaikutukset arvioitiin EU:n taksonomiaan pohjautuvan Ei merkittävää haittaa -periaatteen jäsennyksellä, mikä on selvityssarjalle saadun ympäristöministeriön rahoituksen ehtona.
Osaselvitys teollisen aurinkovoiman sijoittumisesta Varsinais-Suomessa valmistui toukokuussa 2024. Selvitys on julkaistu pdf-raporttina. Lisäksi paikkatietoerittelyjen teemakartoista on julkaistu erillinen karttapalvelu, jossa niihin voi tutustua tarkemmin. Raportti ja kartat ovat luonteeltaan tiedollisia esiselvityksiä maakuntakaavaprosessin taustoitukseksi. Taustaselvitykset eivät ole oikeusvaikutteisia kaava-asiakirjoja. Laadittu monikriteeristö on luonteeltaan Varsinais-Suomen liiton suositus. Kunnat ja muut osalliset voivat soveltaa kriteeristöä, kun työstävät hankekohtaisia ratkaisuja tarkempien lähtötietojen perusteella.
Tutustu osaselvitykseen:
Teollisen aurinkovoiman sijoittumisesta Varsinais-Suomessa VSL 2024 (PDF)
Teolliselle aurinkovoimalle soveltuvat alueet Varsinais-Suomessa (linkki karttapalveluun)
