Varsinais-Suomi on elinvoimainen ja monipuolinen matkailualue, jossa saaristo, merellinen luonto ja elävä kaupunkikulttuuri muodostavat ainutlaatuisen kokonaisuuden
Maakunnan vahvuuksia ovat ympärivuotinen matkailutarjonta, hyvä saavutettavuus ja vahva palveluverkosto. Matkailu kytkeytyy suoraan Varsinais-Suomen strategia 2040+ -tavoitteisiin: se vahvistaa maakunnan elinvoimaa, houkuttelevuutta ja pitovoimaa.
Varsinais-Suomessa matkailua kehitetään pitkäjänteisesti ja kestävästi. Saaristomeri, kansallispuistot, kulttuuriympäristöt ja paikallinen ruoka ovat vetovoimatekijöitä, joiden käyttö perustuu luonnon ja kulttuuriperinnön kunnioittamiseen. Vastuullinen matkailu näkyy muun muassa ympärivuotisen matkailun kehittämisessä, vähähiilisten liikkumisen tapojen tukemisessa, palveluiden saavutettavuudessa sekä siinä, että matkailun hyötyjä halutaan jakaa laajasti koko maakuntaan. Kehittämistä tehdään tiiviissä yhteistyössä kuntien, yritysten, seudullisten kehittämisorganisaatioiden ja matkailutoimijoiden kanssa.
Matkailu on Varsinais-Suomessa merkittävä elinkeino sekä talouden että työllisyyden näkökulmasta. Ennen pandemiaa maakunnan matkailutulo oli vuosittain keskimäärin 1,5–1,6 miljardia euroa, ja ala työllisti suoraan yli 5 000 henkilöä. Kun mukaan lasketaan myös välilliset vaikutukset, työllisyysvaikutus nousee yli 7 000 henkilöön. Matkailu tukee monia muita toimialoja ja on keskeinen osa Varsinais-Suomen elinvoimaa, kansainvälistä näkyvyyttä ja tulevaisuuden kasvun mahdollisuuksia.
Matkailufoorumi
Varsinais-Suomen matkailufoorumi on matkailusektorin yhteistyöverkosto, joka tukee maakuntastrategian tavoitetta vetovoimaisen ympäristön ja matkailun synergiasta sekä edistää Varsinais-Suomen matkailuelinkeinon tiekarttatyön toteuttamista. Yhdessä kestävää kasvua 2.0 -matkailun tiekartan tavoitteena on kestävän matkailun kasvun varmistaminen koko maakunnassa.
Varsinais-Suomen matkailun tiekartan toimenpideohjelma koostuu menestyvän matkakohteen ekosysteemin johtamisesta ja kolmesta toiminnallisesta kokonaisuudesta, joiden kautta vastataan alueen matkailun kehittämisen tavoitteisiin, haasteisiin ja mahdollisuuksiin. Jokaiselle toimenpideohjelmalle on määritelty tarkemmat konkreettiset toimenpiteet sekä tavoitteet. Kehittämisen toimenpiteet ja tavoitteet ohjaavat kaikkia alueen toimijoita.
Tiekartan kolme painopistealuetta ovat:
- Menestyvän matkakohteen ekosysteemin johtaminen
- Toiminnalliset kokonaisuudet ja konkreettiset toimenpiteet
- Kehittämisen tavoitteet ja mittarit, jotka ohjaavat alueen toimijoiden työtä
Varsinais-Suomen matkailu kehittyy kolmen pääperiaatteen mukaisesti:
- Maakunta on omaleimainen ja siksi houkutteleva matkailualue
- Varsinais-Suomi on ympärivuotinen matkailualue
- Alue on hyvin saavutettava matkailualue
Läpileikkaavina teemoina matkailun kehittämisessä ovat digitaalisuus ja vastuullisuus, jotka mahdollistavat kestävän kasvun ja palvelujen parempaa saavutettavuutta.
Tiekartassa on maakunnalliset kärkiteemat, jotka ohjaavat matkailun kehittämistä tulevina vuosina:
- Yritysten tukeminen ja rahoituksen tehostaminen
- Tiedolla johtaminen
- Infraan ja yhteyksiin vaikuttaminen
- Destinaation myynti, markkinointi ja brändäys
- Työvoiman saatavuus
Matkailumateriaalimme
Varsinais-Suomen matkailun tiekartta
Tiekartta on matkailutoimijat yhteen kokoava väline, jonka tehtävänä on toimia matkailun kehittämistyössä yhteisenä ohjenuorana ja saada aikaan tuloksekasta matkailuelinkeinon kehittämistyötä. Lähtökohtana on, että toimenpiteitä toteutetaan laajan toimijajoukon yhteistyönä huomioiden näiden omat tavoitteet ja painopisteet. Tiekarttaa toteutetaan niin julkisten toimijoiden kuin alan yritystenkin toimesta ja osaan tavoitteista sekä toimenpiteistä voidaan vastata ulkoisella hankerahoituksella. Tiekartta on laadittu ajankohtana, jolloin matkailu on ollut akuutissa kriisissä koronapandemian myötä.
Tiekartan toimenpiteitä toteuttavat alueelliset kehittämis- ja yrityspalvelutoimijat, Visit-organisaatiot sekä matkailufoorumin reitistöryhmä. Työtä koordinoi tiekarttatyön ohjausryhmä, joka varmistaa, että kehittämistoimet etenevät johdonmukaisesti ja yhteistyössä koko maakunnan hyväksi.
Virkistys
Varsinais-Suomen luonto tarjoaa monipuoliset virkistysmahdollisuudet merellisestä saaristossa, erämaisilla suoalueilla ja kulttuuriympäristöltään ainutlaatuisissa ympäristöissä. Virkistysalueet ja kohteet toimivat vahvana ja houkuttelevana perustana matkailulle ja alueemme asukkaiden arkiliikunnan paikkoina. Virkistysalueita ja -kohteita ylläpidetään ja hoidetaan niin kuntien kuin yhdistysten toimesta, puhumattakaan laajasta palveluja tarjoavien yrittäjien verkostosta. Tärkeän rungon virkistysalueille muodostavat myös Metsähallituksen ylläpitämät kansallispuistot. Varsinais-Suomen virkistysalueiden ja -kohteiden tiedot on keskitetysti kerätty Virma Kartta -palveluun, jota täydennetään ja ylläpidetään jatkuvasti.
Olitpa sitten retkeilijä tai palvelujen kehittäjä, löydät hyödyllistä tietoa Varsinais-Suomen virkistyskohteista ja reiteistä myös Lounaistiedon verkkosivuilta.
Varsinais-Suomen reitistöryhmä
Reitistöryhmä on toiminut vuodesta 2017 lähtien vapaamuotoisena kehittäjien ryhmänä. Reitistöryhmän toiminnan tavoitteena on tiedonkulun ja yhteistyön lisääminen retkeilyreittien kanssa toimivien ja niitä kehittävien tahojen välillä (pyöräily-, kävely-, vaellus- ja melontareitit).
Lisäksi ryhmässä kootaan tietoa ja edistetään Varsinais-Suomen retkeilyreittien tasoa ja tunnettavuutta kun ryhmä toimii maakunnallisena yhteistyötahona valtakunnallisen kehittämistyöhön osalta (Visit Finlandin Outdoors Finland -ohjelma, Rural Finland ym.). Ryhmän tapaamisiin on vapaa pääsy kaikille retkeilyreittien kanssa toimiville tahoille. Ryhmä kokoontuu 2-4 kertaa vuodessa tai tarpeen mukaan.


